Lökäpöksyt

black trousers

Olen mä ennenkin ollut liikkeellä verkkarityyppisillä housuilla, jopa korkkareihin ne yhdistäen eikä kokonaisuus ole ollut mitenkään epäonnistunut ainakaan omasta mielestäni. Mutta näiden paksua trikoota olevien resorivyötäröhousujen kanssa meinasi tulla ongelma. Mulla oli visio mustan topin ja housujen luomasta illuusiosta haalarimaisena asuna. Ei ihan sitten onnistunutkaan.

Housujen vyötäröosa, tai siis se osuus haarasta vyötärölle, on ihan jumalattoman korkea, muutenkin kun mulla on monissa housuissa enemmin ongelmana liian korkea kuin matala vyötärö. Kokeilin kaikkia variaatioita: kiskoin vyötärön kainaloihin asti topiksi (!) ja niin se olisikin toiminut haalarimaisena asuna, jos vaan olisi jotenkin pysynyt ylhäällä. Ajattelin jo henkseleitäkin olkaimiksi, mutta ainoat löytämäni olivat paksut harrikka-henkselit, joten ei niitä.

jacket Lindex

kiilalenkkarit wedge

Kaksinkerroin käännettynä vyötärö oli outo, paksu mötikkä. Loppujen lopuksi päädyin siihen, että hilasin vyötärön aika ylös ja vyön avulla kuroin haaraosuuden pahimman roikkumisefektin pois. Silti mulla oli tunne, että bebasta roikkuu pussi. Ja sitä en kyllä näytille tähän tuo ;)

Totesin, että nämä housut on varmaan ihan ok kotikäytössä mutta ei omien seinien ulkopuolella. Oletteko joutuneet siirtämään vaatteen kotikäyttöön vaikka ostettaessa se olisi tuntunut jos ei ihan salonki-, niin ainakin katukäyttökelpoiselle?

viidakkokuosi bomber Lindex - housut Pinky - kiilalenkkarit Saksasta

Kommentit

  1. Kivan näköinen asukokonaisuus.. tulee mieleen 80 -luku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida kasari naisesta lähteä, sen verran muistiin jäänyt vuosikymmen on ;)

      Poista
  2. Kiva asu - mutta mehän emme sitä lökötystä näe;)
    Ja kyllä - boyfriend -farkut siirtyivät hyvin äkäiseen kotikäyttöön - näytti siltä kuin lökät olisi housuissa ollut - ja takapuoli leveä kuin ladon ovi;)
    Kivaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lökötys on taitavasti aseteltu näkymättömiin ;) Just tuo sama tunne, kuin housuissa olisi jotain ylimääräistä ja niitä pitäisi kiskoa koko ajan johonkin suuntaan! Jotkut vaatteet eivät vaan itselle istu. Aurinkoista keskiviikkoa sinullekin.

      Poista
  3. Nämä tuntuvat olevan hyvää matskua, polvipuseeja ei tullut edes muutaman tunnin istumisen jälkeen. Oivat kotihousut siis :) Kiilalenkkarit on kyllä yhdet parhaista kengistä jalassa, korkoa kivasti, mutta lenkkarin käyttömukavuus.

    VastaaPoista
  4. Kivannäköinen asu ja takki! Minullekin tulee mieleen 80-luku. Ja ei noista kuvista ainakaan lökötystä näy.
    Minulle kävi haaremihousujen kanssa samoin - kotihousuiksi joutivat. Ja ne ihan todella lököttivät.
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Jonkunlaiset haaremihousut nämäkin on kai olevinaan, mutta trikoo on sen verran tanakkaa, että haarat eivät roiku alaspäin vaan muodostavat pussin takapuolelle. Aika epätoivottu efekti sekin =D

      Poista
  5. Ihanan inspiroiva blogi! Löysin tänään tämän, ja pari tuntia kohta vierähtänyt lukiessa. Nyt on pakko päästä kirppikselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onpa ihanan ilahduttava kommentti :) Kirppikset ovat mukavia paikkoja, aina ei tarvitse edes löytöjä tehdä, vaan kierrellä ja ihmetellä mitä kaikkea ihmiset myyntiin tuovatkaan. Tervetuloa blogivisiitille toistekin!

      Poista
  6. Vaikka kuvissa ei näytäkään epäonnistuneilta, niin itselle riittää tunne, jos eivät ole mukavat/halutunlaiset jalassa. Ja kotiasujakin tarvitaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, eikä sentään ihan epäonnistunut ostos, vaate se on kotivaatekin :)

      Poista
  7. Ihana takki... ja nyt mun on pakko esittää rouvalle postaustoivomus... Esittelepä kenkäkaappisi ;) Ihan oikeasti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kenkähuone ;)) On ollut jo harkinnassa :) Mun on pitänyt jo aikaa sitten kokeilla riitääkö objektiivin laajakulma kuvailuun, on hieman haasteellista, sillä kenkien lisäksi huoneeseen on ahdettu pari isoa vaaterekkiä...Seuraava postaus kyllä käsittelee kenkiä, korollisia sellaisia ja saattaapa siellä taas vilahdella osa omankin varastoni sisällöstä :)

      Poista
  8. Aika sissi olet! Mä olisin jo luovuttanut tuossa vaiheessa ja sä vaan porskutat ja saat julkaisukelpoisia kuviakin aikaiseksi...:) Joo, tunnustan, yhdet kuosilökäpöksyt roikkuu kaapissa ja julkisesti en ole kehdannut pitää... Ostin ne 8 eurolla pidettäväksi polvileikkauksen jälkeen kun ajattelin ettei paketti mahdu normaalihousujen sisään. Käyttämättä ovat jääneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kamera kuvaa sitä mitä haluaa silmän näkevän ja tässä tapauksessa asento ratkaisee ;)

      Poista
  9. Tuo jakku on tosi kiva. Tykkään. Tuota housujen reilua takaosaa ei näe tietenkään, mutta ymmärrän kyllä tunteen. Joskus olen ostanut sukkiksia, jotka ovat liian matalia vyötäröltä. sitten ne menee puolessa välissä kannikoita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas usein on ongelmana sukkisten liian pitkä yläosa, vähän kuin näissä housuissa. Mutta olipa vyötärö liian korkealla tai matalalla, epämiellyttäviä molemmat tunteet.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mausteista makua

Saaristoseikkailu

Rannalla