Tekstit

Näytetään tunnisteella luonto merkityt tekstit.

Ihana kesäilta

Kuva
Meidän juhannusaatto huipentui rauhalliseen veneilyhetkeen kotijärvellä. Näissä kuvissa tiivistyy se, mikä kuuluu minun kesääni: luonto, hiljaisuus, vesi, aurinko ja (maltillinen) lämpö. Samalla toivon, etteivät nämä kauniit kansallismaisemat koskaan tuhoudu ihmisen ahneuden takia.

Vihreitä mielikuvia

Kuva
Olen kerran aiemmin kasvattanut perunaa, silloin ihan suoraan maahan istuttaen. Niin olivat herkullisia, että nyt, toistakymmentä vuotta myöhemmin, ryhdyin puuhaan uudelleen :D Tällä kertaa kokeilen lavakauluksia ja nyt näyttää jo vihreää vartta näkyvän. Eivät ihan juhannukseksi ehdi, mutta herkutellaan sitten loppukesästä. 

Kun omenapuut kukkivat

Kuva
Kyllä tätä on odotettukin -kesää! Omppupuut kukkivat niin runsaasti, että jos sato on samanlainen, ihmettelen mihin ne kaikki saa upotettua. Kaikenlaisia pörriäisiä ja öttiäisiä, onneksi ei kuitenkaan vielä kyitä, jotka tällä seudulla tuntuvat viihtyvän. Vähän erilainen kuva kukkivasta omenapuusta. Nämä alkukesän auringon kultaamat heleän voimakkaat värit, niistä ei vaan saa tarpeekseen! Makrotex image-in-ing

Lokakuu

Kuva
Alunperin ajattelin laittaa tähän aivan erilaisia kuvia: kauniita, punaisia auringonnousuja ja harmaita, sateisia maisemia. Mutta onhan lokakuu paljon muutakin, myös niitä kesästä muistuttavia, auringon kirkastamia päiviä. Niinpä tämän kuvakokoelman kantava väri on keltainen. Välillä jo hieman kuivahtanut, toisaalta kirkas ja valon viimeisiä säteitä itseensä imevä. Viimeisessä juhannusruusun lehtiä -kuvassa koettelen taas rajoja, ICM eli kameran tietoinen heilautus valotuksen aikana. Eipä minulla ole mitään tietoa siitä sen tarkemmin enkä aiemmin ole sitä kokeillut, mutta haku tietää kertoa, että tällä tekniikalla ei ole sääntöjä -sopii hyvin mulle :)

Ruskan värit

Kuva
Syksyn upea ruska saa värit hehkumaan valokuvissa. Joskus kuitenkin tuntuu siltä, että kaikki kuvat on jo otettu. Silloin pitää yrittää keksiä jotain muuta. Kaksi seuraavaa kuvaa tein samasta vaahteralehtikasasta, apunani oli kuvakäsittelyohjelmat Lightroom, Photoshop sekä Pixomatic-niminen ilmaisohjelma. Kumpi näistä kahdesta miellyttää enemmän sinua, vai pitääkö kuvan olla aina mielestäsi realistinen? Alimmassa on kaksi kuvaa yhdistetty Photoshopilla. Kokeilin myös kameran vastaavaa ominaisuutta (double exposure), mutta en ollut tyytyväinen siihen, joten otin yhden kuvan vaahterasta ja toisen maassa olevista vaahteranlehdistä. Saa nähdä kuinka kauan ruska kestää, nautitaan väreistä niin kauan kuin niitä vielä on :) Mukana Pieni Lintu -blogin Makrotex -haasteessa

Elokuun kuvia

Kuva

Maaliskuun makrot

Kuva
Arkipäiväisetkin asiat ovat mielenkiintoisia kun niitä katselee tarpeeksi läheltä. Makrokuvauksessa hyvä apu on makro-objektiivi (itselläni Canon 100 mm/2.8L) ja/tai loittorenkaat, joita voi käyttää myös normilinssin kanssa eikä niiden hinta kovin montaa kymppiä ole. Myös ns. objektiivin kääntötekniikalla ja soviterenkaalla kameralla pääsee hyvinkin lähelle kohdetta, mutta sitä en uskalla sitä suositella ellei ole näppäräsorminen rakentelija. Pokkareista löytyy usein lähikuvaus -tila ja ainakin muutamassa kokeilemassani kamerassa se on varsin toimiva. Lähikuvassa pienikin ohitarkennus korostuu joten paras lopputulos saavutetaan kameran ollessa jalustalla ja syväterävyys mahdollisimman pieni = aukon numero, se f-luku suuri. Laiska kun olen, mulla ei ollut näissä käytössä jalustaa. 

Kuunvalossa

Kuva
Tarvikkeet: täysikuu, kamera ja pitkä valotusaika. Tarkkoihin kuviin jalusta, ei niin tarkkoihin riittää käsivara.

Autiotalon pihalta löydetty

Kuva

Talven viimeiset päivät

Kuva
Jämäkuvia koulutehtävästä. Piti kuvata äkkiä, vielä kun kuvausidea oli toteuttamiskelpoinen. Tarvitsin kuvia varten pakkasta, jäätä ja aurinkoa. Kohta kaksi näistä on (toivottavasti) menneen talven lumia. On muuten uskomatonta kuinka paljon Blogger muuttaa kuvien laatua!