Tämän blogin suosituimmat tekstit
Marraskuu on kuukausista julmin
Marraskuu on kuoleman kuukausi. Jo kuukauden nimikin sen kertoo, marras tarkoittaa kuollutta. Pyhäinpäivänä muistetaan edesmenneitä ja kekri sai vainajat vaeltamaan elävien joukossa. Kuvat ovat osa isompaa kokeellisen valokuvauksen teostani, voimakkaasti käsiteltyjä ensin Lightroomissa ja viimeistelty Nik collection -ohjelmalla.
Strömforsin ruukin joulumarkkinnat
Kuinka monet joulumarkkinat ehtii joulukuussa näkemään? Ainakaan tarjonnan puutteesta ei voi valittaa. Ykköspaikalla -ja muutenkin ensimmäiset joulumarkkinat itselleni- oli tänäkin vuonna Strömforsin Ruukin joulumarkkinat koska: 1. Monipuolinen tuotetarjonta. Käsityöläisten taidonnäytteitä löytyy varmasti jokaiseen makuun ja kaikkiin tarpeisiin. Eikä krääsäkauppiaita ole! Kierrätyslasipallot Jan Torstensson 2. Ei perinteisiä myyntikojuja vaan tuotteet ovat esillä vanhoissa aitta- ja navettarakennuksissa. Eikun yksi koju taisi navetanpihalla olla. 3. Ruotsinpyhtään ruukin ympäristö. Kaunis niin kesällä kuin talvellakin. 4. Alpakat. Ei varmaan tarvitse selittää. Toiselle eivät tainneet porkkanat olla tarpeeksi herkullisia, koska yhden mutusteltuaan käänsi selkänsä ja heittäytyi mielenosoituksellisesti makaamaan. Huomaa kiukkukorvat. 5. Muu oheistoiminta sekä perinnerakentajan herkkuliike Rosenborg ja hieman toisenlaisia herkkuja tarjo
Tuo teidän uusi menopeli on hieno - ja jotenkin hellyttävä;)
VastaaPoistaJa sinä prätkän selässä kyllä upea ilmestys!
Eikä ole vikaa noissa automobiileissakaan;)
Nyt pääsevät lapsetkin kyytiin, tuohon sivariin mahtuu yksi taakse ja yksi vaunuun -myös isompi mies, kuten kuvasta huomaa :)) Hienoja autoja kyllä oli, varsinaisia entisöinnin taidonnäytteitä!
PoistaKiva, että näitä kesäisiä kokoontumisia alkaa tulla eri kaupunkeihin :)
VastaaPoistaNiin on, pitäisi kehittää jotain talvitoimintaakin asian tiimoilta!
PoistaUpea pyörä sinulla!
VastaaPoistaKiitos Dahlia, mieheni rakensi sen mulle 20 v. vuosipäivälahjaksi :)
PoistaKeravan cruisingit on kyllä menneet tässä perheessä ihan ohi! Mies cruisaili nuoruudessaan Keravan porukoissa, olisi varmaan änkenyt paikalle jos olisi tiennyt että tuollaiset on siellä elvytetty. Tosin meillä ei ole tällä hetkellä yhtään cruising peliä pihalla...:( Hauska tuo teidän uusi menopeli, siinä on tunnelmaa<3
VastaaPoistaNo kappas, tiedä vaikka miehesi ainakin ulkonäöltä tietäsin. Kas, kun Kerava ei varsinkaan silloin aikanaan mikään suuri kylä ollut (ei kai nytkään...) ;) Ja crusingeissahan ei omaa menopeliä tarvita, tosin joutuivat jossain kesän tapahtumissa huomauttamaan, että jos ne toyotat j hiacet voisi jättää jonnekin cruisailualueen ulkopuolelle parkkiin, kun alkoivat täyttää ruutuja vähän turhan runsain mitoin.
PoistaEnsi kesänä sitten, sen verran suosittuja iltoja olivat, että eiköhän jatkoa seuraa :)