Onni on melkein oma ranta! Meidän pienen kyläyhteisön yhteinenhän se on, mutta melkein sitä voi omana pitää: Matkaa rannalle on vähän reilu parisataa metriä ja eipä ole montaa kertaa joku toinen samaan aikaan sinne päätynyt. Ehdin juuri ajoissa kuvaamaan vielä kevyen jään osittain peittämää järveä, seuraavana aamuna oli enää pikkuruiset riitteenjämät jäljellä. Jokakeväiset vieraat, joutsenetkin olivat paikalla, mutta niin harmillisen kaukana ettei kamerassa kiinni ollut putki niitä tavoittanut. Vanha rouva odotteli kärsivällisesti tarkkaillen, kun emäntänsä kyykki vettä kuvaamaassa. Sitä ei hämmästytä mikään. makrotex vesi - ourworldtuesday - imageining - wednesdaywaters - asoutherndaydream - littlethingsthursday - mytownshootout - tollersonntag
Kivoja juttuja ! Ja voi noita Retu-kenkiä ;)
VastaaPoistaRentoa viikonloppua !
Samoin sinulle, Sara :)
Poista"Retu oli todellinen aikansa lapsi. Nimi juontui todennäköisesti Retu Kivisestä, joka kilpaili tuohon aikaan omalla lehdellään Aku Ankan kanssa. Kumipohjaisen Retun päällysmateriaali taas oli aikakauden pääasiallinen sisustusmateriaali, vakosametti. Vakosametti kengän materiaalina oli, jos mahdollista, vielä tärähtäneempi idea kuin vakosametti sohvanverhoilumateriaalina. Mutta milloin muodissa olisi järkeä ollut. Retu lanseerattiin 1969, ja siitä tuli heti valtava menestys. Yhtä olennainen osa Suomen silloisia kesiä kuin liian pieni t-paita ja liehuvat farkunlahkeet.
VastaaPoistaKesällä 1973 Retua ei enää valmistettu käsin, joten laki vaati Nokiaa muuttamaan sen nimeäkin. Retusta tuli loogisesti Tahvo, Retu Kivisen parhaan kaverin mukaan. "
Mielenkiintoista, kiitos historiapläyksestä :) "Tärähtänyt idea", todellakin =D
PoistaIhanuuksia - tuli kyllä muistoja mieleen. Ja tuollaiset karkkikorvikset ja pääkallolapaset haluan. Taidan ostaa tänään langat;)
VastaaPoistaUpeaa viikonloppua sinulle!
Mulla on tallennettuna ohje vastaaviin pääkallolapasiin, arvaa vaan olenko saanut edes aloitettua vaikka langatkin löytyisivät. Kivaa viikonloppua sinullekin!
PoistaMinäkin käväisin taas tänäänkin ihailemassa kädentaitajia. Upeita koruja ja kaikkea. Kyllä mäkin Retukengät muistan ;)
VastaaPoistaVarmaan Wanhassa Satamassa, nyt taas järjestetäänkin kädentaitomessuja useamman kerran kuukaudessa :)
PoistaJipii, Retut ja Tahvot - muistelen että minulla oli ne molemmat :-)
VastaaPoistaMä en muista oliko mulla sellaiset, saattaa olla, sillä ihan kun mulla olisi muistijälki siitä miltä kengät tuntuivat jalkaan vedettäessä.
PoistaSamaan sarjaan kuuluvat kuin kutittavat poolokaulukset, yäk!
VastaaPoistaOi mitä ihanaa kaikkea kaunista. Etnekin nuo herkulliset magneetit noin itselleni :)
VastaaPoistaKaikki englanninlakuihin liittyvä on herkullista, eikä ainoastaan suun kautta nautittuna :)
PoistaEnsi kesänä on muuten 70-luku muodissa... ainakin meneillään olevien muotiviikkojen mukaan. :)
VastaaPoistaEn kyllä yhtään pistä pahakseni sitä muotia :)
PoistaVoi miten nostalgisia ihanuuksia! Monia tuttuja juttuja näistä kuvista löytää.
VastaaPoistaAikamatka lapsuuteen :)
Poista