Ne on neonpinkit!

Arvaatte varmaan, että näitä kuvia ei ole otettu viimeisten parin päivän aikana. Pikkuisen on ilma rapsakampi kuin silloin, kun pinkkeihin farkkuihin pukeuduin. Jotta näkyvyys oli taattu, jalkaan sujahtivat pinkit samettikorkkarit. Todellakin sujahtivat, sillä kuten olen ennenkin kertonut, avokkaat eivät ole mun juttuni. Tungin kenkiin geelityynyjen lisäksi ne nahkaiset kantojen sisäpuolelle liimattavat nahkaläpsykät ja silti joka askeleella täytyi jännittää jääkö kenkä matkan varrelle. Numeroa pienempiä en kuitenkaan saanut edes mahtumaan jalkaani. Mutta en luovuta, on nämä niin kauniit.

korkkarit pink high heels

jeans jacket farkkuasu ootd womenstyle womenwear

Myöhemmin samana päivänä tiedossa oli tapahtuma pehmeällä hiekka-alustalla, joten ihan suosiolla vaihdoin jalkaani tennarit. Pinkit tietysti nekin.

Kertokaapa muuten kuinka voisi olla stressaamatta asioista etukäteen!? Puolentoista viikon päästä on esikoisen rippijuhlat (mitäsyödään-enehdimattojapesemään-mihinkaikkimahtuu-montapäivääkeittiössäenjaksa....) ja mihin ihmeen väliin saadaan mahtumaan edes hetki perhelomaa. Koiralla on luonnetesti ja moporeissullekin olisi mieli tehnyt, mutta saattaa jäädä haaveksi, koska kaikki nämä kasautuu juuri siihen kaksiviikkoiseen, jolloin yrittäjämies ehtii lomailla. Taidan hakea hyperventilaatiopaperipussin ;). Ja hei, jos ei nähdä enää tällä viikolla, ihanaa keskikesää!

tennistossut pink sneakers

Farkkutakki kirppis
Valkoinen kangastoppi kotimaista valmistusta, kirppis
Pinkit farkut H&M Göteborg
Pinkit korkkarit Saksasta
Pinkit tennarit Saksasta

Kommentit

  1. Kyllä pinkki on aina pinkki eli ihanat housut, korkkarit ja tennarit!
    Mattoja, kuten lattioitakin, katselevat vain alakuloiset murjottajat, ja tuskin rippijuhlissanne sellaisia on, joten unohda mattojen pesu muiden kiireiden keskellä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D Todellakin, itse sitä taitaa olla aina se kriittisin tarkastelija.

      Poista
  2. Vau, vau ja vau...niin on mun värit, mikä oli sanomattakin varmaan selvää ;) Ihanaa hot-pinkkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin ensin otsikoida "pinkit korkokengät", mutta sattuneesta syystä tulin tosiin aatoksiin ;)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Jotain hottia pitää esille laittaa, kun juhannussää petti meidät :)

      Poista
  4. Waude sanon minäkin! Näytät niin upealta! TTämäkin lookki sopii sinulle.Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
  5. Ihanaa pinkkiä! Hei minä vaihdoin valkoiset kesämatot vapuksi. Tytön lakkiaisissa ajattelin, että voi olla kengät jalassa, kun on aikusiten juhlat. Sitten nuoriso polki tennareillaan ja muilla kolpposillaan siinä valkoisella matolla ja sitten viime viikolla ne matot jälleen kerran pestiinkin. Että älä niitä mattoja stressaa. Ymmärrän kyllä, että haluat, että on siistiä ja kaikki kivasti juhlan kunniaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs muuten tullut ajatelleeksi tuota kenkäasiaa. Näinhän se onkin hyvä, voi sanoa, että pitäkää vaan kengät jalassa. On muuten aika hassua olla juhlavasti pukeutuneena, mutta sukkasillaan. Usein kengät kuitenkin ovat osa juhla-asua.

      Olen yleensä pessyt matot meidän "kesäterassilla" ja kuivattanut ne ison pihakeinun päällä. Eiväthän ne edes tuolla pihalla kuivuisi nyt, kun vettä tulee vähän väliä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mausteista makua

Saaristoseikkailu

Rannalla