Tämän blogin suosituimmat tekstit
Rannalla
Onni on melkein oma ranta! Meidän pienen kyläyhteisön yhteinenhän se on, mutta melkein sitä voi omana pitää: Matkaa rannalle on vähän reilu parisataa metriä ja eipä ole montaa kertaa joku toinen samaan aikaan sinne päätynyt. Ehdin juuri ajoissa kuvaamaan vielä kevyen jään osittain peittämää järveä, seuraavana aamuna oli enää pikkuruiset riitteenjämät jäljellä. Jokakeväiset vieraat, joutsenetkin olivat paikalla, mutta niin harmillisen kaukana ettei kamerassa kiinni ollut putki niitä tavoittanut. Vanha rouva odotteli kärsivällisesti tarkkaillen, kun emäntänsä kyykki vettä kuvaamaassa. Sitä ei hämmästytä mikään. makrotex vesi - ourworldtuesday - imageining - wednesdaywaters - asoutherndaydream - littlethingsthursday - mytownshootout - tollersonntag
Saaristoseikkailu
Valokuvia on kertynyt vaikka kuinka paljon tapahtumista ja kuvausjutuista, olisi vaan aikaa käydä niitä läpi ja siirtää tänne blogiin. Muutenkin kesällä someaika ja muu näyttöpäätteen edessä istuminen vähenee. Kesästä nauttiminen, muut tämän ajan harrastukset ja kavereiden tapaaminen ovat ykkössijalla. Se ihan oikea elämä. Nautitaan tästä ainutkertaisesta keskikesän hetkestä! Nämä kuvat ovat sunnuntaiselta, päämäärättömältä ajelulta. Löysimme itsemme ympäriajelemasta jotain Loviisan rannikon saarta. Nimikin sillä oli, mutta enpä enää muista. Eikä sillä nimellä väliä, parhaita hetkiä on harhailla jonnekin tuntemattomaan ja ihailla hetki kauniita maisemia. Kuvat ottettu Canon G5X -kompaktikameralla makrotexhaaste kesäkuu waterworldwdnesday - worthcasingwednesday - littlethingsthursday - torsdagstema - thursdayfavoritethings - mytownshootout - travelphotothursday - #photofriday - sonntagsfreude - #mysundayphoto
Oi, nämä on niin ihania! Ja kirjoitit täyttä asiaa.
VastaaPoistaMuotokieli on hieman erilaista vanhoissa esineissä.
PoistaMahtava laite! Äänessä arvatenkin pala nostalgiaa mausteena? Isotädillä oli samantapainen laite, mutta se meni rikki jo 80-luvun alussa.
VastaaPoistaÄänentoisto tosiaan poikkeaa totutusta :)
PoistaSiis VAU!!!! Appiukkoni keräilee tällaisia, useampikin sillä on, osa koristeena ja osa varastossa, jokunen niistä toimiikin. :) Jos meillä olisi tilaa, kinuaisin meille yhden. :D
VastaaPoistaPerintönä juuri mulle tullut ja isokokoisena aiheuttaa tosiaan päänvaivaa loppusijoituspaikasta. Appiukkosi valinnut tilaa vaativan keräilykohteen :)
PoistaHienoja kuvia. Ja hieno laite ja totta, kestoltaan aivan muuta kuin nykyaikaiset.
VastaaPoistaT. Täysin arkista
Kiitos :)
PoistaTällaisdet vanhat radiot ovat ihania.
VastaaPoistaVanhat esineet on :)
PoistaIhanaa nostalgiaa. Tälläisen kun joskus vielä kohtaa käytössä (tosi harvoin enää) äänikin on ihan erilainen, pehmeä ja "entisaikainen". Tuo on aarre.
VastaaPoistaKun vaan tietäisi mihin aarteen saa mahtumaan. Paljon neliöitä, mutta liian vähän tilaa.
PoistaIhana todella! Kyllä ennen osattiin tehdä kaunista! ♡
VastaaPoistaPäivän sana on kustannustehokkuus, kai se maksaisi liikaa tehdä esineistä ulkonäöllisesti kauniita...
PoistaVielä pelittää ihana vanha radio.
VastaaPoistaJoskus taisi sana kotimainen olla synonyymi sanalle kestävä ;)
PoistaHeei! Hienoa, meilläkin on tollanen mutta se ei toimi :( On vaan koristeena. Nostalgiaa <3
VastaaPoistaTaitaa nämä olla nykyään enemmän näyttöön kuin käyttöön :)
PoistaVoi vitsit miten ihana 'Rosita' :)
VastaaPoistaMistähän se on noinkin eksoottisen nimen saanut!?
PoistaIhanaa nostalgiaa / tulee mieleen mummola :)
VastaaPoistaJa Sävelradio :)
PoistaHienoja kuvia!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaVarmaan lähtee upea ääni tuosta radiosta:)
VastaaPoistaJoo, aitoa ilman äänenkorjauslaitteita.
PoistaIhana!<3 Aivan mahdottoman hieno.:)
VastaaPoistaOn kyllä näyttävän näköinen, ja kokoinen.
PoistaKaunis laite. Noissa vanhoissa radioissa oli kaunis ääni.
VastaaPoistaNiin on!
PoistaNostalginen! Salon elektroniikkamuseossa (http://www.salomus.fi/museokohteet/elektroniikkakokoelmat/) on . noita vanhoja radioita ihailtavana.
VastaaPoistaTäytyi heti käydä katsomassa linkki ja verkkonäyttely, kiitos :). Eipä löytynyt Rositaa sieltä, hieman saman näköinen laite kyllä. Olisiko ollut Rositan iso- tai pikkuveli ;)
PoistaPutkiradiot on ihania. Meilläkin muutama mutta ei kyllä kotimaista merkkiä.
VastaaPoistaMuutama? Ja minä kun en löydä paikkaa tälle yhdellekään ;)
PoistaPutkiradiot ovat jo itsessään hienoja esineitä. Jos niistä saa vielä äänen kuulumaan. Kapine on täydellinen.
VastaaPoistaEn tiedä kuinka yleistä on, että ovat toimintakunnossa vielä vuosikymmenten jälkeen, mutta luultavasti kuitenkin kestävämpiä kuin yksikään tämänpäivän musiikkilaitteista.
PoistaIhana ihana, meilläkin täällä samanlainen, miehen mummin perimänä. <3
VastaaPoistaAurinkoista viikonloppua! <3
Mummilatavaraa, omani on kyllä lasteni ukkilan perintöä :)
PoistaHieno<3 Sain tuollaisen kerran perintönä ja kyllä otti päähän kun se ei mihinkään kaksiossa mahtunut. Ihan toimiva laite sekin. Noita muuten valmistetaan vähän pienempinä versioina retroina taas...:)) Ei siis tietty Saloraa, mutta jotain no-name merkkejä.
VastaaPoistaYhdellä lapsella on sellainen retroversio, ihan hauskoja nekin, mutta taitaa olla liian iso ja hassun näköinen lapsen makuun, kun taitaa olla laatikkoon takaisin pakattuna...
Poista