Paikatut ja revityt
Taisin olla 14-vuotias, kun kavensin farkkuni niin kapeiksi, että juuri ja juuri mahtuivat jalkaani. Silloin dinosaurusten aikanahan ei elastaania ollut kuin uimapuvuissa, joten tiukat farkut olivat tiukat. Lahkeensuut hapsutin ja ompelin housut täyteen paikkoja, jotka myös olivat reunoista hapsutettuja. Farkut olivat mulla vuosia, aina kun jostain ratkesi, lisää paikkaa paikan päälle. Ne olivat ihan hirmu makeet ja jos saisin enemmän itsestäni irti, voisin tuunata samanlaiset.
Silloin valmiiksi paikattuja housuja ei saanut kaupasta, nyt ei tarvitse kuin maksukorttia vilauttaa niin saat jonkun toisen valmiiksi repimät tai paikkaamat housut. Mutta niissä ei ole sitä samaa fiilistä, mikä itse tehdyissä on. Yksilöllisyys puuttuu ja ne ovat liukuhihnatuotannon näköisiä. Silti minäkin niihin retkahdin. Pääsin helpommalla.
Silloin valmiiksi paikattuja housuja ei saanut kaupasta, nyt ei tarvitse kuin maksukorttia vilauttaa niin saat jonkun toisen valmiiksi repimät tai paikkaamat housut. Mutta niissä ei ole sitä samaa fiilistä, mikä itse tehdyissä on. Yksilöllisyys puuttuu ja ne ovat liukuhihnatuotannon näköisiä. Silti minäkin niihin retkahdin. Pääsin helpommalla.
Mesh-vetoketjupusero jostain alesta 1 €
Farkut Lindex
Keinonahkarotsi Lindex, poikien osasto
Kengät Saksasta (nähty blogissa myös punaisina ja turkooseina)
Hih, ihan samat temput täälläkin tehty : D. Hiukan kosteana kun veti jalkaan, niin menivät vähän paremmin. Ja monesti kosteana piti laittaakin, koska oli vain yhdet farkut siihen aikaan ei vaatteita niin ollutkaan. Vaatteet olivat oikeasti kalliita.
VastaaPoistaVaatteet olivat kalliita ja ihmiset eivät suhtautuneet niihin kertakäyttötavarana, joita pidetään päällä pari kertaa, heitetään pois ja ostetaan uusi tilalle.
PoistaNiin ja hieno banneri!
VastaaPoistaKiitos, laitoin Instagram kuvani kasaan. Omaan silmääni levollisempi olisi tosin pienemmällä määrällä kuvia.
PoistaOoh - ne ensimmäiset pilli-Beaversit, joiden jalkaan vetäminen oli taidelaji. Ja ne ihanat farkut, jotka olivat ihan täynnä kaikenlaisia paikkoja ja tekstejä. Ne farkut laitoin muuten pois vasta pari vuotta sitten;)
VastaaPoistaKivat farkut nuo sinun - itse olen himoinnut sekä revittyjä että boyfriendfarkkuja, mutta vielä ovat hankkimatta - ei ole tälle kropalle sopivaa mallia vastaan tullut.
Otithan niistä farkuistasi edes kuvan ;) Mua niin harmittaa etten edes kuvaa ottanut niistä farkuista enkä mun hevifarkkuliivistä!
PoistaBoyfriendfarkut ovat kyllä sellaiset, että niiden on oltava todella oman kropan malliin sopivat ettei niistä tule sen näköisiä, että ovat lainassa joltain ihan eri kokoiselta tyypiltä. Mä itse vierastan hieman sellaisia boyfriendejä, jotka roikkuvat alhaalla lantiolla (vaikka kaapistani löytyykin).
Noi sun kengät on NIIN mageet. Sopii hyvin näihin farkkuihin. Joo mä taidan muistaa ne ajat, kun farkut piti vetää jalkaan vaseliinin avulla ;)
VastaaPoistaKiilapohja on varma valinta, niillä voi vaikka kävellä pellon reunalla kuten kuvassa :)
PoistaFarkut ja nahkatakki on helppo ja toimiva yhdistelmä. Tosin mun tulee käytettyä sellaista yhdistelmää aika paljon kesällä mopolla ajaessani, joten alkusyksystä kuluu aina hetki ihan muissa vaatteissa. Vaihtelu virkistää :)
VastaaPoistaKiva kokonaisuus, farkut sopivat todella hyvin. Nuo kengät ovat niin ihanat! <3
VastaaPoistaKiitos Dahlia :)
PoistaKivat farkut olet onnistunut löytämään, istuvatkin hyvin. Minä en ole vielä retkahtanut, työjonosta kun löytyy omia repeytyneitä farkkuja joita olen jo paikannut, nyt pitäisi paikata lisää. Sitten päälle. Ne on ihania kotifarkkuja kun ei ahdista eikä kiristä mistään. Luojan kiitos että nykyään on strech farkkuja! Mulla on kaapissa vielä ne ihan enimmäiset Lewiksen 501:t, pillejä en harrastanut nuorena vaan piti olla buutsit ja 501:t...:)
VastaaPoistaKiitos :) Mä olen käynyt aloittanut farkku-urani lökäfarkuilla ja siitä siirtynyt pilleihin, ainoastaan lahkeen leveys on vaihdellut.
Poista