Vintagevaatteita Lahdessa ja muutama vanha autokin
Lauantaina suuntasimme Lahteen Classic Motor Showhun heti aamuvarhaisella. Ajattelimme näin välttävämme viimevuotisen virhearvion, jolloin saavuimme paikalle samaiseen näyttelyyn pari tuntia myöhemmin todetaksemme lipunmyyntijonojen olevan useamman kymmenen metrin pituiset. Silloin jätimme jonottamisen väliin ja tyydyimme vain katselemaan näyttelyvieraiden ajopelejä, yhden näyttelyn verran niitäkin.
Tänä vuonna myös kaikki muut olivat ilmeisesti laittaneet kellon herättämään kukonlaulun aikaan ja jonot olivat lähes edellisvuoden kaltaiset heti näyttelyn auettua. Kaksi jonoa kiemurteli ulkona olevan teltan luo jossa luki "pääsyliput". Messukeskuksen pääovien yläpuolella oli kyltti "kutsuvieraat", joten kukapa olisi arvannut, että myös niistä jonottomista, vieressä olevista suljetuista ovista olisi päässyt lippukassoille ennen kuin järjestysmiehet asiasta ilmoittivat...
Vanhojen klassikkoautojen, traktoreiden ja mopojen lisäksi näyttelystä löytyi nostalgiahenkinen Naisten Automobiiliklubin osasto sekä ihana vintage- ja retrovaatteiden myyntiosasto. Fyysistä kauppaa näiden vaatteiden myyjällä ei kuulema ole, mutta kesällä niitä on myynnissä Vääksyssä Kanavan jokirannassa sijaitsevassa vintagevintissä. Vintti löytyy kädentaitojen myyntinäyttelyn yhteydestä.
Voi upeus mitä ihania vanhoja autoja! Silmä lepää.
VastaaPoistaVanhojen autojen muotoilu on todella kaunista ja hienosti ovat harrastajat niitä kuntoon laittaneet.
Poistaihania kuvia! Kiitos : )
VastaaPoistaHienoista kohteista saa kivoja kuvia :)
PoistaHienoja, kiiltäviä menopelejä ! Vanhoissa autoissa on tyyliä ja linjoja, ei vedä nykyautot vertoja. Ja nuo leveät lahkeet , nuoruusmuistoja ;)
VastaaPoistaNäin ohjelman venäläisestä/neuvostoliittolaisesta autotehtaasta, jossa osat tehtiin hyvin pitkälle käsityönä. Nykyautot taidetaan skannata tietokoneelta :)
PoistaNuo kromatut puskurit ym. osat ja muodot, niiiiin kauniita!
VastaaPoistaEi siinä taideta työtunteja laskea, kun tällaista jälkeä saavat aikaan.
PoistaTuliko hankittua mitään kivaa retrovaatetta?
VastaaPoistaEi niin yhtäkään. Mun seuralaiseni olivat melko kiireisiä miehiä ja lennossa yritin vaan kuvailla kaikkea, kun heidän perässään kipitin:) Jäi katsomatta vaatteiden hintatasokin.
PoistaOi mitä herkkuja sekä autot että mekot :-)
VastaaPoistaNiihin se silmänruoka tuolla jäikin ;)
PoistaTäytyypä käydä katsomassa autokuvia Pinterestissä. Naapurilla on Pontiac Bonneville -68 ja ah, mikä ihana jyrähdys, kun moottori käynnistyy. Mun hankintalistalla olisi ehkä Pontiac Firebird tai Camaro 60-luvun lopusta... Todennäköisimmin varaa on ehkä El Caminoon tai Chevrolet Silveradoon ja onhan pickup tietty käytännöllisempikin. Vielä hehkuttaisin kuviesi ihania kankaita ja kuoseja!
VastaaPoistaÄlä ihan vielä mene, kuvat ovat lähtökuopissa, mutta pähkäilen vielä pitäisikö niihin laittaa joku vesileima tai vastaava. Mopoista lataamani kuvat ovat lähteeneet kiertämään Pinterestissä, joka toki on tarkoitus, mutta laitoin niihin vartavasten bloginiosoitteen niin, että se näkyy eteenpäin pinnatessa. Ja kappas, kaikki (miehet) ovat sen poistaneet :/.
PoistaMulla oli Chevyn korotettu ja katettu pic up (mikähän malli mahtoi olla) vuosituhannen vaihteessa. Oli melkoisen ärhäkkä peli...ja sen huomasi myös tankilla käydessä. Nämä mun nykyiset Trans Portit ovat pieniruokaisia 12 litran kulutuksella verrattuna siihen. Mä tarvitsen auton jostain armejatankin ja Bugatin Veyronin välimaastosta, pitää olla vääntöä, mutta ei urheiluautomaisella tavalla vaan sellaisella jyräävällä voimalla. Siksi mulla on Harrikka :)
Upeita autoja, niin paljon kauniimpia kuin nykyään.
VastaaPoistaKyllä niissä jotain kovin kiehtovaa on, menneen maailman muotokielen kauneutta.
Poista