Käykö flaxi vihreissä maihareissa?
Olisinkohan kelvannut kukkamekossani lavatanssien parketille? Saattaa olla, että vihreät maiharit ja saman sävyinen nahkarotsi olisi ollut liikaa eikä hakijajono olisi ollut kovin pitkä. Ei kyllä minua tanssipartneriksi kannattaisikaan kysellä, sillä noilla kengillä tallottuna varpaisiin saattaisi tulla muutamakin mustelma. Mun lavatanssitaitoni on nimittäin nolla, tuskin siellä zumban askeleet kelpaisi.
En nyt kuitenkaan mihinkään tansseihin ole lähdössä, mutta mitäs on oikeasti tapahtunut? Perhelomailuosuus alkaa olla lopuillaan, seuraavaksi täytyy siirtyä sääkarttoja tarkkailemaan. Saa nähdä onnistuuko pidempi moporeissu lainkaan tänä kesänä. Vaikka sokerista en olekaan, ehdoin tahdoin en tien päälle lähde kastumaan. No, ensi viikolla on ainakin yksi jee-jeejuttu odotettavissa: Hämeenlinnan Kantolan elämyspuistossa rokkielämys nimeltään ACDC. Saa nähdä, räjähtävätkö tykit vielä yhtä kovaa kuin edellisellä kerralla, kun bändin näin. Eikä ole totta, siitähän on kohta kolkyt vuotta. Vähänkö olen vanha :)!
ps. Melkein unohdin, linssikokeilu osa 3: Canon EF 50 mm f 1.8. Muuten oiva objektiivi asukuviin, mutta tarkennus välillä sahaa eikä sovellu ahtaisiin tiloihin.
Kyllähän tällä asukokonaisuudella voisi hyvinkin tanssuhin lähteä. Kyllä minä arvailen, että flaxi olisi käynyt. Kaunis on koko paketti, ainoa asia mikä huolettaisi.. on nuo maiharit. Millaisen tuntuman niillä olisi saanut tanssilattiaan?. :)
VastaaPoistaUpeita ja niin raikkaan näköisiä kuvia!
Taitaisi olla minun tanssiparkettiesiintymisessäni huolenaiheista pienin tuo kenkätuntuma ;)
PoistaKiitos Tuta :)
Kivat kaulukset tuossa mekossa. Vai AC/DC? Sähän oot raju rokkimimmi ☆
VastaaPoistaItse asiassa alla on pusero, mä olisin halunnut sellaiset pyöreäkulmaiset kaulukset, mutta eipä löytynyt kaapista.
PoistaJoo, rokkimimmi jo 35 vuoden ajan :)
Kyllähän noin kauniilla naisella käy flaxi vaikka missä vermeissä, mutta nyt on kyllä niin kauniit vetimet, että ai että. :)
VastaaPoistaKivaa iltaa <3
No siitä flaxista en tiedä, oli kukkamekkoa tai ei, mutta ainakin on vähän totutusta poikkeavan väristä vedintä päällä :)
PoistaOlipas raikas ja ihana kokonaisuus // ja nuo maiharit, aika päheet!!!!
VastaaPoistaKiitos Tuula :)
PoistaKiva asu ja kengät, sopii sateiseen kesään! Ihanaa AC/DC keikkaa teille, me kävimme katsomassa/kuuntelemassa kun viimeksi olivat täällä ja kivaa oli! :D
VastaaPoistaKiitos :) Mä olen tainnut nähdä bändin viimeksi joskus 90-luvun alussa, mielenkiinnolla odotan vieläkö ukot jaksavat heilua ;)
PoistaTanssitaidottomana en lavatansseista en tiedä mitään, mutta keskiviikkona AC/DC:n jytinässä heilutaan :-)
VastaaPoistaNo niin tehdään, toivottavasti ei kuitenkaan sadevaatteiden suojassa :)
PoistaNoin kaunis neito ei saisi tansseissa levähtää hetkeäkään!
VastaaPoistaMeilläkin on järkkärissa tuo Canon EF 50 mm f 1.8. Ei ole laadultaan ihan häkellyttävä. Missään nimessä se ei peittoa tätä pikkuista sony RX100III-kameraani, johon olen aivan rakastunut <3
Jugurttipurkiksi tuota 50 mm olen sen rakenteen vuoksi kuullut kutsuttavan ;) Eipä sillä hintaakaan ole juuri mitään. Mä en ole päässyt oikein sinuksi pienikokoisten kameroiden kanssa vaikka kakkoskamerana mulla sellainen on. Mulla on varmaan liian isot kourat lilliputtikameroita pitelemään :)
PoistaTolla asulla lavatansseissa olis jono varmaan ulos asti...:) Onkohan mitään tyttömäisempää kuin vaaleanvihreän ja roosan yhdistelmä? Aika makee, edes maiharit ei pysty tappamaan tyttömäisyyttä tosta asusta. Tykkään<3
VastaaPoistaPöh, ei olla vanhoja, ikä on vaan lukuja, AC/DC olis niin kiva nähdä. Ne nimittäin ON niin vanhoja että tuskin tänne enää tulevat...:D
Pitäisköhän joskus kokeilla maiharien ja kukkamekon vetovoimaa ;) Mun mielestäni tuo väriyhdistelmä on yllättävän yhteensopiva vaikka oilin ihan varma, että riitasoinnuksi menee.
PoistaMäkin ajattelin, että nyt taitaa olla viimeiset ajat nähdä ACDC lavalla. Kuten monet muutkin -syksyllä olisi Motörhead Suomessa, mun eka ikinä elävänä näkemäni raskaan musan bändi vuonna 1981 =D
Pidän eriryisesti toiseksi alimman kuvan väreistä.
VastaaPoistaSiinä on monensävyistä vihreää :)
PoistaNuo saappaat ovat makeat!
VastaaPoistaAika erikoisen väriset ainakin :)
Poistakauniita vihreän sävyjä kuvakoosteessasi, ihanat vermeet:))
VastaaPoistaKiitos Ilona:)
PoistaIhana asukokonaisuus <3 kyllä olis flaksi käynyt =) olisivat vieneet sut pyörryksiin =) noi upeat maiharit jalassa ehkä olis tullut tallottua hakijoiden varpaille! ;) upea kokonaisuus kaikkineen!! <3
VastaaPoistaKiitos Irkkunen, onni mahdollisten hakijoiden varpaiden kannalta ettei tansseihin tullut lähdettyä ;)
PoistaThat color combination looks amazing! Love it!
VastaaPoistaBeauty by Miss L Weekly Fashion Link Up!
Thans Leelo :)
PoistaSullahan nyt kävis flaksi vaikka flanelliyöpaidassa... mutta siis todella kaunis on tämäkin ja tässä olis ollut jonoksi saakka niitä kosijoita ;)
VastaaPoista=D Mä luulen, että pikkusen olisi hiljaista ainakin täällä kotioloissa flanneliyöpaidan kanssa ;) Kiitos <3
VastaaPoista