Janojuoma lasten mieleen ja maistuu se aikuisellekin

Tämän kirjoituksen otsikon piti olla hellepäivän hedelmäjuoma, mutta vilkaisu ikkunasta ulos kertoo miksi se vaihtui ihan joksikin muuksi...No mutta, mitäpä me niistä lämpöisistä päivistä, kyllä hedelmäinen mehu maistuu muulloinkin. Ja onhan se terveellistäkin, mutta sitä ei kerrota lapsille.

PauMau blogi nelkytplusbloggari nelkytplus nelkytplusblogit juomaohje smoothie hedelmä kesäinen kuva auringonpaiste

Kattauksesta löytyy
vesimelonia
nektariineja tai persikoita
hiilihappovettä
appelsiinituoremehua (tuorepuristettu parasta, mutta myös tölkkitavara toimii)

Vesimelonin paloitteluun käytän somessakin jaettua näppärää niksiä, löytyy mm. täältä

Mulla ei ole mitään pro-smoothievehkeitä, joten soseuttaminen hoituu ihan perussauvasekoittimella. Haittapuoli tietysti on se, että siemenet menevät mukana, mutta niistä pääsi helposti ja nopeasti eroon, kun soseeseen lisäsi hieman hiilihappovettä ja käytti sen siivilän kautta.  

Sen jälkeen joukkoon kuoritut nektariinit ja lisää soseutusta. Sitten lisätään maun ja halutun koostumuksen mukaan hiilihappovettä ja mehua. Lapsille lorautin mehua hieman enemmän, koska you know, lapset ja makeus kuuluvat yhteen. 

Sitten vaan bikinit päälle ja leikkimään kesää :)

PauMau blogi nelkytplusbloggari nelkytplus nelkytplusblogit juomaohje smoothie hedelmä kesäinen kuva oranssi mehujuoma meloni persikka

PauMau blogi nelkytplusbloggari nelkytplus nelkytplusblogit juomaohje smoothie hedelmä kesäinen kuva oranssi mehujuoma meloni persikka tyttö


Kommentit

  1. Tuohan taitaa olla vielä helppokin tehdä! Nam, mutta kesän leikkiminen ei ole niinkään helppoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppoa ja nopeaa sen pitää olla :) Tänään onneksi voi leikkiä pikkukesää, aurinko ja sininen taivas :)

      Poista
  2. Kauniita kuvia ja ihana idis, leikitään kesää:) Juomakin on varmasti makoisa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeasti juoma isosta kannusta hupeni, joten eiköhän varsin kelvollista ollut :)

      Poista
  3. Ihania makuyhdistelmiä.
    Raikkautta kesäpäiviin (täällä peräti paistaa nyt aurinko)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin ollut oikein aurinkoinen päivä, ihan oikea kesä :)

      Poista
  4. Väri on hieno smoothiella ja kiitos ohjeesta - etenkin tuo vesimelonin paloitteluohje on hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo palaitteluohje on loistava, helppo syödä paloina tai käyttää muihin herkkuihin.

      Poista
  5. One of the best ways to fight the heat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes, unfortunately our summer has been quite cold, but this taste anyway.

      Poista
  6. Mmmm - so refreshing on a hot summer's day!
    Thanks for linking up at http://image-in-ing.blogspot.com/2015/07/get-peek-at-those-cute-little-feet.html

    VastaaPoista
  7. Herkullista! Tuo keskimmäinen kuva on jopa ihan eksoottinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia, kirkkaat värit ja aurinko saavat aikaan eksoottisen efektin :)

      Poista
  8. Ihanat kesäkuvat! Tuo ''drinksu'' kelpaisi mullekin :P

    VastaaPoista
  9. Kesäjuomat on niin mun makuuni.

    VastaaPoista
  10. OI, onpa herkullisennäköistä ja varmasti hyvää! Hienot kuvat myös!:)

    VastaaPoista
  11. Hyvän näköinen ja makuinen juoma!

    VastaaPoista
  12. Voi vitsi miten ihania kuvia. :D

    VastaaPoista
  13. Oi nam mitä upean väristä mehua saitkaan aikaan, herkullinen väri! <3

    VastaaPoista
  14. Oi nam! Näyttää hyvältä, raikkaalta ja terveelliseltä! Mä olen aika huono tekemään juomia ja mieluummin syön hedelmät kokonaisina. Pitäisi kyllä kokeilla jotain tämänkaltaista ohjetta vielä tämän kesän aikana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen liian laiska juomansekoittaja, hedelmäjuomissa kuitenkin löytyy paljon yllättäviä, herkullisia yhdistelmiä. Vähän vaihtelua välillä :)

      Poista
  15. Raikkaan herkullisia kuvia! Näistähän tulee ihan kesäfiilis, vaikka ikkunan takana sataa tälläkin hetkellä vettä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kohta ei tarvitse vain kuvista fiilistellä vaan kesäsää saapuu teillekin, meillä paistaa aurinko ja aamun ukkoset unohtuneet :)

      Poista
  16. Kauniita kesäisiä kuvia ja varmasti raikkaita juomia!

    VastaaPoista
  17. Herkulliset, aiheeseen passaavat kuvat ja aivan ihastuttava malli:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, malli on ihana vaikka taidan olla asiassa melko puolueellinen ;)

      Poista
  18. Mmmm this looks lovely! Popping over from #wordless. On Tuesday I host a foodie linky #CookBlogShare it would be great if you wanted to share a recipe :-) x

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hissillä Fjellheisen huipulle Tromsøssa

Yksi maailman hehkutetuimmista teistä: Atlantic Road -kannattiko ajaa?

Mausteista makua