Tämän blogin suosituimmat tekstit
Marraskuu on kuukausista julmin
Marraskuu on kuoleman kuukausi. Jo kuukauden nimikin sen kertoo, marras tarkoittaa kuollutta. Pyhäinpäivänä muistetaan edesmenneitä ja kekri sai vainajat vaeltamaan elävien joukossa. Kuvat ovat osa isompaa kokeellisen valokuvauksen teostani, voimakkaasti käsiteltyjä ensin Lightroomissa ja viimeistelty Nik collection -ohjelmalla.
Strömforsin ruukin joulumarkkinnat
Kuinka monet joulumarkkinat ehtii joulukuussa näkemään? Ainakaan tarjonnan puutteesta ei voi valittaa. Ykköspaikalla -ja muutenkin ensimmäiset joulumarkkinat itselleni- oli tänäkin vuonna Strömforsin Ruukin joulumarkkinat koska: 1. Monipuolinen tuotetarjonta. Käsityöläisten taidonnäytteitä löytyy varmasti jokaiseen makuun ja kaikkiin tarpeisiin. Eikä krääsäkauppiaita ole! Kierrätyslasipallot Jan Torstensson 2. Ei perinteisiä myyntikojuja vaan tuotteet ovat esillä vanhoissa aitta- ja navettarakennuksissa. Eikun yksi koju taisi navetanpihalla olla. 3. Ruotsinpyhtään ruukin ympäristö. Kaunis niin kesällä kuin talvellakin. 4. Alpakat. Ei varmaan tarvitse selittää. Toiselle eivät tainneet porkkanat olla tarpeeksi herkullisia, koska yhden mutusteltuaan käänsi selkänsä ja heittäytyi mielenosoituksellisesti makaamaan. Huomaa kiukkukorvat. 5. Muu oheistoiminta sekä perinnerakentajan herkkuliike Rosenborg ja hieman toisenlaisia herkkuja tarjo
Olen ollut kerran vastaavassa tapahtumassa Karkkilassa. Siellä tosiaan sai ajan kulumaan ja mukaan mulla lähti vanha opetustaulu :)
VastaaPoistaHauska tuo sun uusi pelti naulakko.
Tuolta saattaa mukaan lähteä mitä omituisimpia tavaroita, jos ei laita jäitä pikkuisen hattuun :) Vanhat opetustaulut ovat upeita!
PoistaMahtava meininki! Ekat kuvat on kuin jostain ranskalaisesta kirpputorilta :) Tommosen Le Seyden etupenkkiä olen joskus testannut. Rompetorit rules!
VastaaPoistaRompetoreilla tunnelma on kyllä jotenkin epätyyppilinen verrattuna normi katukirppiksiin. Kyllä mulle tuollaiset autot kelpaisi :)
PoistaRompetorit ovat mukavia kierrellä katselemassa kaikkea vanhaa/uusvanhaa ja osin outojakin. Komean 'takalaukun' ostit!
VastaaPoistaRompetorit ovat kyllä parasta ajanvietettä aurinkoisena kesäpäivänä.
PoistaTuo lääkärilaukku on hieno - muistan ihailleeni sitä viimevuotistakin - ja kameralaukun säilyttimenä oiva!
VastaaPoistaLääkärilaukut ovat varsin näppäriä ja varmasti kestäviä, jos ovat tähän päivään selvinneet noin hyväkuntoisina. Ja lukitussysteemi on sen verran tukeva ettei ihan heti levähdä auki (=täysin mahdoton avata yhdellä kädellä, kokeiltu on) :)
PoistaVoi, että mitä ihanuuksia. Tulee sellainen nostalginen olo noista vanhoista tavaroista. Nyt voitte sitten kilpaa leikki miehen kanssa lääkärileikkejä, kun molemmilla on omat laukutkin ;)
VastaaPoistaMun miehellä on vähän isompi, joten se voi olla sitten vaikka ylilääkäri ;)
PoistaVitsit, miten upeita löytöjä! Minä en ole tuollaisesta torista kuullutkaan - kiitos vinkistä :)
VastaaPoistaNäitä rompetoreja on kesäisin todella runsaasti ympäri Suomen. http://www.rompetori.info/ löytyy tiedot kaikista :)
PoistaI love antiques!
VastaaPoistaMe too :)
PoistaWhat fun finds!
VastaaPoistaThese kind of flea markets are real treasure chests!
PoistaGreat vintage finds!
VastaaPoistaThey really are :)
PoistaI think I would have been tempted to by the mannequin head... I have been looking for one of those for a while
VastaaPoistaMollyxxx
There where plenty of those, also cute little baby torsos. But I was strong and didn't buy none of them because I really don't need anything. Got already too much useless things at home :)
Poista