Tämän blogin suosituimmat tekstit
Rannalla
Onni on melkein oma ranta! Meidän pienen kyläyhteisön yhteinenhän se on, mutta melkein sitä voi omana pitää: Matkaa rannalle on vähän reilu parisataa metriä ja eipä ole montaa kertaa joku toinen samaan aikaan sinne päätynyt. Ehdin juuri ajoissa kuvaamaan vielä kevyen jään osittain peittämää järveä, seuraavana aamuna oli enää pikkuruiset riitteenjämät jäljellä. Jokakeväiset vieraat, joutsenetkin olivat paikalla, mutta niin harmillisen kaukana ettei kamerassa kiinni ollut putki niitä tavoittanut. Vanha rouva odotteli kärsivällisesti tarkkaillen, kun emäntänsä kyykki vettä kuvaamaassa. Sitä ei hämmästytä mikään. makrotex vesi - ourworldtuesday - imageining - wednesdaywaters - asoutherndaydream - littlethingsthursday - mytownshootout - tollersonntag
Saaristoseikkailu
Valokuvia on kertynyt vaikka kuinka paljon tapahtumista ja kuvausjutuista, olisi vaan aikaa käydä niitä läpi ja siirtää tänne blogiin. Muutenkin kesällä someaika ja muu näyttöpäätteen edessä istuminen vähenee. Kesästä nauttiminen, muut tämän ajan harrastukset ja kavereiden tapaaminen ovat ykkössijalla. Se ihan oikea elämä. Nautitaan tästä ainutkertaisesta keskikesän hetkestä! Nämä kuvat ovat sunnuntaiselta, päämäärättömältä ajelulta. Löysimme itsemme ympäriajelemasta jotain Loviisan rannikon saarta. Nimikin sillä oli, mutta enpä enää muista. Eikä sillä nimellä väliä, parhaita hetkiä on harhailla jonnekin tuntemattomaan ja ihailla hetki kauniita maisemia. Kuvat ottettu Canon G5X -kompaktikameralla makrotexhaaste kesäkuu waterworldwdnesday - worthcasingwednesday - littlethingsthursday - torsdagstema - thursdayfavoritethings - mytownshootout - travelphotothursday - #photofriday - sonntagsfreude - #mysundayphoto
Porvoossa olet piipahtanut kahvilla :-) Eikö olekin talven jälkeen mukavaa päästä ajelemaan!
VastaaPoistaNo sielläpä juuri :) Ja on kyllä, ekoissa ajeluissa on aina sitä jotain. Tänään tosin taas on niin jäätävän kylmää, että saa nähdä koska seuraavan kerran tien päälle pääsee.
PoistaIhana viillettää viime lauantain lämpimässä ja tuulettomassa säässä?
VastaaPoistaLauantaina kyllä, oli tosin lämmintä ja keväistä!
PoistaOnneksi olkoon mopokauden avauksesta, itse avasin viime viikolla polkupyöräkauden. Himppa eritason kulkuneuvoja, mutta molemmat laajentavat liikkumismahdollisuutta. Ihanan keväisiä kuvia.
VastaaPoistaT. Täysin arkista
Eri tason kulkuvälineitä juu, mutta arvaapas onnistuinko menettämään tasapainoni polkupyörällä, kun tytön pyörän ajattelin ajaa autolta oven eteen! Taitaa olla toistakymmentä kertaa edellisestä pyöräilykerrasta :)
PoistaKyllä se kaksipyöräinen pitää ottaa esille heti kun on mahdollista, on sitten polkupyörä, mopo tai motskari. Ja hyvälle kahville - tottakai! (jos ei löydy kunnon teepaikkaa!)
VastaaPoistaKaksipyöräinen tuo kevään! Kyllä tuolta Porvoosta onnistuisi varmasti löytämään loistavan teepaikankin, mutta mun juttuni on aamutee ja päiväkahvi :)
PoistaOi miten aurinkoista!
VastaaPoistaLauantaina oli. Jos yhtään lohduttaa, nyt sataa räntää :/ :)
PoistaMinä pitäydyn edelleen neli- tai useampipyöräisissiä, tai ihan omissa jaloissa. Kaksipöyräiset ovat minun juttuni jos saa olla vaiin kyydissä, oli se sitten moottorilla tai ilman :D
VastaaPoistaJa mä en istu toisen kyytiin kaksipyöräisellä kuin äärimmäisen pakotettuna =D Ei luota toisten ajotaitoihin ;)
Poistaihania aurinkoisia kuvia!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaMinulla alkoi eilen töihin pyöräily. Aamulla, kun poljin kotiin nukkumaan oli mopojakin jo kovasti liikenteessä.
VastaaPoistaSinulla kunto kasvaa kevään tullen, tämä mun harrastukseni on vähän huono sen asian kannalta. Mutta raittiista ulkoilmasta kumpikin pyörillämme nautitaan :)
PoistaKevään merkki tämäkin: moottoripyörät ja muut päristimet! Kiva kun muitakin kuvia haasteessa kuin kukkia :)
VastaaPoistaEnsin ajattelin etten viitsi lähteä noita samoja maisemia tähän haasteeseen kuvaamaan, mutta tajusin, että minun kevääni näyttääkin juuri tältä :)
PoistaSsinähän se on Porvoonjoen rannassa tuo kaffipaikka. Joku vanha makasiini tuo. Ollaan oltu myös joskus siellä syömässä. Iloa alkaneeseen ajokauteen! Muakin pelottaa jostain syystä enemmän "Metsästäjän" kyydissä kuin itse ajaessa vaikka sillä on paljon enemmän kokemusta kuin mulla. Mut kun silloin ei voi itse hallita tilannetta. Saatetaan vaikka nähdä tuolla baanoilla :)
VastaaPoistaPaahtimo nimeltään, koska siellä on varastoitu aikoinaan mm. kahvia :) Nykäise ihmeessä hihasta, jos reitin varrella tunnistat :)
PoistaMinä en ole vielä startannut ajokautta, mutta jospa viikonloppuna tai viimeistään ensi viikkona olisi aikaa ja tarpeeksi lämmintä :) täällä satoi vielä räntää tänään.
VastaaPoistaToivotaan hieman parempia (ajo)kelejä. Meillä on satanut tänään vuorotellen rakeita ja vuorotellen räntää. Ja ollut jäätävän kylmä: pari kurkeakin laskeutui tuohon matalikolle ihan viereen poseeraamaan, mutta pelkkä ajatus kameran nappuloiden säätämisestä kohmeisilla sormilla sai vetäytymään visusti sisätiloihin.
PoistaPyörät j mopot ovat takuuvarma keväänmerkki. Niin ja heleä taivas ja sen valo, se löytyy myös kuvistasi.
VastaaPoistaAlimmat kuvat otin taskussa kulkeneella pokkarilla ja vaikka se terävöittää värit lähes yliteräviksi, oli taivas luonnossakin kyllä kauniin kesäinen.
PoistaKaksipyöräiset ovat kyllä varma keväänmerkki! Hieno peili! :)
VastaaPoistaUudet peilit :) Vanhat olivat saman malliset mutta kärpäsenkakan kokoiset. Mies oli sitä mieltä, että mun muka pitäis peileistä nähdä jotakin ;)
PoistaPorvoossa ja kahvipaahtimon kahvilassa =)? Huhtikuu kuivatti tien <3
VastaaPoistaNo sieläpä juuri Irkkunen :) Huhtikuu on kuukausista julmin ja sepä on taas viime päivinä huomattu. No, ehkäpä tämä tästä vielä muuttuu :)
PoistaIhania kuvia <3 Itse olen ollut vain yhden ainoan kerran moottoripyörän selässä *punastuu* mutta se oli yksi elämäni hauskimpia ja jännittävimpiä elämyksiä! Eli osaan hieman eläytyä kevätinnostukseesi =)
VastaaPoista