Tämän blogin suosituimmat tekstit
Rannalla
Onni on melkein oma ranta! Meidän pienen kyläyhteisön yhteinenhän se on, mutta melkein sitä voi omana pitää: Matkaa rannalle on vähän reilu parisataa metriä ja eipä ole montaa kertaa joku toinen samaan aikaan sinne päätynyt. Ehdin juuri ajoissa kuvaamaan vielä kevyen jään osittain peittämää järveä, seuraavana aamuna oli enää pikkuruiset riitteenjämät jäljellä. Jokakeväiset vieraat, joutsenetkin olivat paikalla, mutta niin harmillisen kaukana ettei kamerassa kiinni ollut putki niitä tavoittanut. Vanha rouva odotteli kärsivällisesti tarkkaillen, kun emäntänsä kyykki vettä kuvaamaassa. Sitä ei hämmästytä mikään. makrotex vesi - ourworldtuesday - imageining - wednesdaywaters - asoutherndaydream - littlethingsthursday - mytownshootout - tollersonntag
Saaristoseikkailu
Valokuvia on kertynyt vaikka kuinka paljon tapahtumista ja kuvausjutuista, olisi vaan aikaa käydä niitä läpi ja siirtää tänne blogiin. Muutenkin kesällä someaika ja muu näyttöpäätteen edessä istuminen vähenee. Kesästä nauttiminen, muut tämän ajan harrastukset ja kavereiden tapaaminen ovat ykkössijalla. Se ihan oikea elämä. Nautitaan tästä ainutkertaisesta keskikesän hetkestä! Nämä kuvat ovat sunnuntaiselta, päämäärättömältä ajelulta. Löysimme itsemme ympäriajelemasta jotain Loviisan rannikon saarta. Nimikin sillä oli, mutta enpä enää muista. Eikä sillä nimellä väliä, parhaita hetkiä on harhailla jonnekin tuntemattomaan ja ihailla hetki kauniita maisemia. Kuvat ottettu Canon G5X -kompaktikameralla makrotexhaaste kesäkuu waterworldwdnesday - worthcasingwednesday - littlethingsthursday - torsdagstema - thursdayfavoritethings - mytownshootout - travelphotothursday - #photofriday - sonntagsfreude - #mysundayphoto
Tällaisella kameralla saakin kuvattua hyviä kuvia, kun osaa.
VastaaPoistaIhan harjoittelua tämä mulla vielä on vaikka merkki onkin tuttu :)
PoistaVau! Tosi hyvä löytö! Minultakin puuttuu hyvä makro+henkilöobjektiivi. Olisikin kiva päästä testaamaan täyskennoa, mielenkiinnolla odotan kokemuksiasi siitä...
VastaaPoistaOlen nimittäin himoinnut hommaavani seuraavaksi täyskenno-Nikonin :D (kunhan saan raha-asiat kuntoon...) Mies on aina uusia kamerahankintojani vastaan täysillä -mutta olen keksinyt uuden hyvän "puolustuspuheen" -koska en omista autoa, johon helposti saisi menemään rahaa paljon enemmän, voin suoda itselleni hyvän kameran. Hassua miten autonvaihdot miehet hyväksyisivät paljon helpommin! :D
Hah, mun mieheni oli sitä mieltä, että mitä mä stressaan siitä kuinka kuljettaa järkkäri mopoillessa, "ota mukaan joku taskuun menevä pokkari, kyllä niillä kaikki muutkin saa ihan hyviä kuvia" =D Kaverilla on täyskenno-Nikon (olisikohan d7500) ja on tosi tyytyväinen siihen. Mä olen sitä mieltä, että kun ottaa seuraavan askeleen kamerakaluston päivittämisessä, pitää sen olla ehkä jopa hieman enemmän kuin tarvitsisi, koska tämän tason kameroiden laatu ja kestävyys on sitä luokkaa, että ne ovat hyvin pitkäaikaisia sijoituksia. Turha ostaa keskinkertaista ja ehkä hieman halvempaa, jos sen joutuu/haluaa kohta taas päivittää uuteen. Tällainen testausmahdollisuus on kyllä loistava keino löytää itselle juuri sopiva kamera!
PoistaVau, kade! Juuri manasin oman kamerani ongelmia ja makrolinssin puutetta. PItäisi kai tehdä jotain asialle, eikä vaan tuskailla ja valittaa :). Hienot kuvat!
VastaaPoistaKiitos :) Mullakin on lista objektiiveista, joita tarvitsen ja jotka haluan. Tarvitsen -listalla on kaksi lasia, haluan -lista onkin sitten hieman pidempi ;) Ajattelin hommata vielä tuon makron lisäksi joko nokalle laitettavan sovitteen tai loittorenkaat, ehkä sitten pääsisi kuvaamaan pikkuötököiden silmiä ;)
PoistaYhden roska on toisen aarre, vai mitenkäs se kierrätys slogan meni. Kauniit pisarat nupussa ja nuuhkijan kirsussa.
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaEroja on takuulla, kunpa niistä kaikista ostohetkellä olisi enemmän tietoa.
VastaaPoistaNäin on ja teknisten ominaisuuksien ja oman laatutason vaatimusten selvittyä itselle, ratkaisevinta on se, kuinka kamera istuu omaan käteen.
PoistaHyvä aarre. Itse hankin juuri uuden 70-300 mm objektiivin ja seuraavana listalla on makro-objektiivi. Hyvä tietää ja kuulla kokemuksia erilaisista vaihtoehdoista. Hienoja vesipisarakuvia.
VastaaPoistaT. Täysin arkista
Mulla tuollainen pidempi zoomi on myös hakusessa, tai siis yksi sellainen on, mutta se on EF-S eli kroppikennoiseen kameraan. Vastaava täyskennoon etsinnässä, täytyy jo varautua tulevaan kameran vaihtoon :)
PoistaJa niin upeita kuvia otatkin aina!
VastaaPoistaVoi kiitos, sitä suhtautuu niin kriittisesti omiin tuotoksiinsa, että välillä miettii ylittävätkö ne julkaisukelpoisuusrajan edes tänne blogiin...
PoistaMahtavia otoksia! :)
VastaaPoistaKiitti Miru :)
PoistaWAU! Upeat kuvat! Varmaan aarteellakin on osuutensa kuvien laatuun, mutta ehkäpä joku osuus on kuvan ottajallakin.:)
VastaaPoistaKiitos :) Kyllä aarteilla on suuri osuus laatuun, jos näillä vehkeillä epäonnistuu, on syy siinä kameran jatkeessa, joka nappia painaa ;)
PoistaHienot aarteet.
VastaaPoistaEikö olekin :)
PoistaHienoja kuvia!!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaIlman näitä aarteita jäisi monta ihanaa kuvaa näkemättä. Niin kuin tuo kuono♥
VastaaPoistaHuomasin tuon kuonon vesipisaran vasta kuvaa rajatessa. Aika hauskaa miten pieniä, yllättäviäkin yksityiskohtia tällainen linssi yhdistettynä huippulaatuiseen kameraan saa tallennettua.
PoistaVarmasti mahtava aarre sinulle! Itsellä myös hakusessa makro objektiivi, ei vain budjetti tahdo sellaiseen riittää..
VastaaPoistaJoo, ei tämä mikään edullisin harrastus kyllä ole :/
PoistaOi vau ihana aarre sulla! Kalliita ovat nuo makro putket enkä ole raskinut vielä ostaa niin harmittelee kuvatessa kun ei saa kunnon kuvaa pienistä kohteista.
VastaaPoistaKannattaa yrittää nettikirppiksiltä hakea, normaalikäytössähän putki ei juuri kulu. Tästä omastani, uudenveroisesta, maksoin noin 1/3 uuden hinnasta eli oli varsin edullinen kauppa.
PoistaOooh, onpas mainio objektiivi! Olen vasta pikkuhiljaa tutustumassa erilaisiin objektiiveihin ja niiden käyttötarkoituksiin ja kovasti pohdin, koska raaskin ostaa kameraani tuon perusobjektiivin lisäksi toisenkin. Tuntuu, että tässä on avautumassa aivan uudenlainen maailma!
VastaaPoistaKyllä kannattaa laajentaa linssivalikoimaa, aukeaa ihan uusi kameramaailma :) Sulla näyttää olevan Sony, en sitä tunne, mutta varmaan kannattaa lähteä liikkelle jostain "peruskiinteästä" ja valovoimaisesta linssistä. Canonissa se on hyvin usein erittäin edullinen 50 mm f1.8. Ehkä omaasikin löytäisit jonkun vastaavan?
PoistaOnpas hyvä löytö, aarre tosiaan! Hienoja kuvia sillä näköjään saa.
VastaaPoistaJos vain oppisi sitä käyttämään ;)
PoistaHieno ostos :)
VastaaPoistaKiitti :)
PoistaEttä onkin upea aarre:)
VastaaPoistaAinakin näitä käsittelee kuin aarteita, tämän hintaluokan vehkeitä ei viitsi pidellä pahoin :)
PoistaMulla on hankinnassa parempi kamera.. Nyt mulla on minijärkkäri ja siihen hankin just paremman linssin.. mutta kameraa tahtoo, ja teleobjektiivin ja sitä sun tätä.. :) Aion satsata kameraan sitten enemmänkin, mutta ensin pitäisi tutkia tarkasti millaisen kameran..
VastaaPoistaTahtoo kans kaikkee ;) Kiitän itseäni siitä, että olen malttanut perehtyä objektiivien ominaisuuksiin enemmän ennen ostopäätöstä, olisin tehnyt monta virhehankitaa, jos olisin heti toteuttanut kaikki haluamiseni. Toivottavasti näiden kamerakokeilujeni kautta osaan valita "sen oikean" itselleni. Mulle on tulossa vielä toinen, tosi-pro täyskenno tämän jälkeen kokeiluun. Sitten olen viisaampi. Ehkä :D
PoistaJotkut vain kertovat että täyskennot ovat painavampia eli jaksaako niitä sitten ottaa aina mukaan.. sehän se olisi tarkoitus että kanera seuraa kun hai laivaa.. Kerro kokemuksiasi kunhan pääset kokeilemaan.
PoistaJoo parempi katsoa kuin katua eli ostan uuden kamerani vasta kun olen tutkaillut asiaa tarkemmin. Kuvaamisessa kun vaikuttaa muutkin asiat kuin se onko kädessä huippukamera, upea otos voikin tulla sillä kännykkäkameralla :D
Täyskennoisissakin on painoeroja, esim. Canonin 6D ei ole paljon kookkaampi kuin mun kroppikennoinen 600D, mutta tällä hetkellä kokeilussa oleva 5D Mark3 on jo jonkun verran painavampi. Tietysti mulla on se, että olen viimeiset 8 vuotta raahannut mukanani järkkäriä tai pienen järkkärin kokoista PowerShottia, joten tottumiskysymys. Itse pidän enemmän jämäköistä kameroista, mutta ei tietenkään liian painava saa olla.
PoistaParas kamera on se, joka on mukana, olipa merkki tai malli mikä tahansa :)
Hienot aarteet ☺
VastaaPoistaOn on :)
Poista