Pelipaita nro 98

Täytyy pikaisesti laittaa tänne nämä aurinkoisen kesäpäivän asukuvat ettei käy niin, että poseeraan minimekossa blogissa ja kaikki ovat jo siirtyneet toppatakin käyttäjiksi.

pelipaita mekkona pusero mekkona

Kumma juttu miten aina kesällä siirryn mataliin kenkiin. Ja sitten taas syksyn kurakelissä ja talven liukkailla kuljen korkkareissa. Epäloogista. Tänä kesänä erityisesti kangastennarit ovat nousseet suosikeikseni. Niitä on jokuset uudetkin tullut hankittua. Kuten nämä tyylitellyt jenkkilippukoristeiset.

mustat varsitennarit amerikanlippu niittitennarit tennistossut

farkkutakki ja mekko tumma farkkurotsi mekon kanssa

Väljä, lyhyt mekko ilman sukkiksia tuntui vähän liian paljastavalta, mutta sitten muistin talvella hankkimani mummonkalsarin värisen alushamehousu -virityksen (mikä sen oikea nimi on?). Olo ei spandexhässäkän kanssa ollut mitenkään erityisen viileä, mutta edes vähän vilautteluvarmempi. Taisin omani ostaa Seppälästä ja olisi pitänyt ottaa todesta myyjän kehotus hankkia normikokoa pienempi, oman kokoisena ei ole tavallista alushametta tukevampi.

Mutta tänään vetäisen kaupunkipäivän kunniaksi korkkarit jalkaan, luvassa aikuisen naisen syksyn hiustrendeihin tutustumista. Se on heippa :)





mekko seppälä urheilullinen mekko rento sporttiasu sporttityyli
farkkurotsi kirppis - mekko Seppälä - tennarit Ebay

Kommentit

  1. Mulla on ollut harkinnassa ostaa kanssa tennarit. Mulla sama homma noiden kenkien kanssa, kesällä matalat ja syksyllä sitten korkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä mun kenkävalintani johtuvat myös siitä että tykkään enemmän nilkkureista ja saappaista kuin kesäkorkkareista -korkoavokkaistahan jouduin kävelyteknisistä syistä luopumaan ;) Tennarit on kyllä helpot ja sopivat myös hameiden kanssa.

      Poista
  2. Kiva asu! Minihame ja silti urheilullinen. Kesällä matalat kengät mulla, vene-elämä vaatii matalat kengät. No talvellakin tepastelen kyllä matalilla, paitsi juhlissa.
    Mukavaa tulevaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään myöskin mekon sporttisuudesta. Veneessä ei tosiaan koroilla loikita (uskoisin, mun veneilykokemukseni rajoittuu Ruotsinlaivoihin :))

      Hyvää viikonvaihdetta sinullekin!

      Poista
  3. Kiva asu ja noi tennarit on erityisen makeet.
    Aurinkoista loppuviikkoa !

    VastaaPoista
  4. Mukava asu ja ihan sun näköiset tennarit!

    VastaaPoista
  5. Kuin teinityttö amerikkalaisesta collegeen sijoittuvasta elokuvasta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polvisukat puuttuu...ai joo ja vuosia taitaa olla mittarissa pikkusen turhan paljon siihen hommaan ;)

      Poista
  6. Voi noita sinun sääriäsi! Kyllä passaa minimekko päällensä laittaa!
    Farkkutakki näyttää tuttuakin tutummalta;)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi mustelmat ja kolhut ei näin kauas näy ;)

      Farkkutakki on muuten ihan älyttömän hyvä malliltaan ja värikin ihan ehta farkku, tykkään, kun se on kulunut epätasiasesti. Kivaa viikonloppua sinullekin :)

      Poista
  7. Onpas rouhea asu! Munkin pitäisi saada kesän asukuvat blogiin ennen kuin on kumpparikuvien aika ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti vielä hetki voidaan ottaa niitä kuvia ilman kumppareita :)

      Poista
  8. Näyttää tosi hyvältä. Aurinkoista päivää :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mausteista makua

Saaristoseikkailu

Rannalla