Tämän blogin suosituimmat tekstit
Rannalla
Onni on melkein oma ranta! Meidän pienen kyläyhteisön yhteinenhän se on, mutta melkein sitä voi omana pitää: Matkaa rannalle on vähän reilu parisataa metriä ja eipä ole montaa kertaa joku toinen samaan aikaan sinne päätynyt. Ehdin juuri ajoissa kuvaamaan vielä kevyen jään osittain peittämää järveä, seuraavana aamuna oli enää pikkuruiset riitteenjämät jäljellä. Jokakeväiset vieraat, joutsenetkin olivat paikalla, mutta niin harmillisen kaukana ettei kamerassa kiinni ollut putki niitä tavoittanut. Vanha rouva odotteli kärsivällisesti tarkkaillen, kun emäntänsä kyykki vettä kuvaamaassa. Sitä ei hämmästytä mikään. makrotex vesi - ourworldtuesday - imageining - wednesdaywaters - asoutherndaydream - littlethingsthursday - mytownshootout - tollersonntag
Saaristoseikkailu
Valokuvia on kertynyt vaikka kuinka paljon tapahtumista ja kuvausjutuista, olisi vaan aikaa käydä niitä läpi ja siirtää tänne blogiin. Muutenkin kesällä someaika ja muu näyttöpäätteen edessä istuminen vähenee. Kesästä nauttiminen, muut tämän ajan harrastukset ja kavereiden tapaaminen ovat ykkössijalla. Se ihan oikea elämä. Nautitaan tästä ainutkertaisesta keskikesän hetkestä! Nämä kuvat ovat sunnuntaiselta, päämäärättömältä ajelulta. Löysimme itsemme ympäriajelemasta jotain Loviisan rannikon saarta. Nimikin sillä oli, mutta enpä enää muista. Eikä sillä nimellä väliä, parhaita hetkiä on harhailla jonnekin tuntemattomaan ja ihailla hetki kauniita maisemia. Kuvat ottettu Canon G5X -kompaktikameralla makrotexhaaste kesäkuu waterworldwdnesday - worthcasingwednesday - littlethingsthursday - torsdagstema - thursdayfavoritethings - mytownshootout - travelphotothursday - #photofriday - sonntagsfreude - #mysundayphoto
Huoh mitä maisemia! Kyllä Suomi on sitten kaunis matkailumaa.
VastaaPoistaRantasalmen idylliset maalaismaisemat ovat kuin suoraan satukirjasta <3
Huomasin juuri, että jostain kumman syystä en ollut kirjautunut blogisi
lukijaksi ja korjasin asian samantien. Sulla on täällä ihania, elämänmakuisia
juttuja ja upeita kuvia.
Toivottavasti tapaamme joskus livenä 40+ -tapaamisissa. Harmi vaan, kun täältä
Turusta on sen verran matkaa Helsinkiin, että esim. pääkaupunkiseudulla järjestettävät
yritysvierailut täytyy aina skipata.
Aurinkonsäteitä viikkoosi Pauliina!
Moottoripyörän selässä sitä aina välillä suorastaan mykistyy ympäröivästä kauneudesta ja Suomen luonnon ja maiseman monimuotoisuudesta.
PoistaToivottavasti pääset joskus tapaamisiin! Ymmärrän hyvin tuon lähtemisen mahdottomuuden, välillä tämä tunninkin ajomatka Helsinkiin on rajoittava tekijä. Mutta eiköhän joku juttu vielä satu kaikille sopivaan aikaan, toivotaan niin. Olisi kiva tutustua sinuunkin :)
Nuo maisemat alkavat jo tuntua ihan kotoisilta - mutta sitten vasta kotona olen, kun pääsen mukanasi sinne Pohjois-Karjalan maisemiin >3
VastaaPoistaSuomesta löytyy kyllä jokaiselle jotain: Länsi-Suomen hiekkarannoista Pohjois-Karjalan silmäkantamattomiin ulottuviin vaaramaisemiin. Tätä minun nykyisen kotiseutuni maisemaa on muuten käytetty vanhoissa Suomi-elokuvissa vale-Karjalana ;)
PoistaKyllä Suomi on kesäisin niin kaunis maa ja uimarannatkin näyttää ihan kuin olisi ulkomailla. Onneksi ei kuitenkaan koko reissua satanut.
VastaaPoistaSanos muuta, ei kukaan varmaan kesälomareissullaan sadetta kaipaa, mutta erityisen ikävää se on moottoripyöräillessä. Eikä vain ikävää vaan pahimmillaan vedestä täyttyvien tieurien ja hurjia vesimassoja nostattavien rekkojen takia vaarallistakin. Mutta silloin kun ajamienen ei suju, täytyy vaan pysähtyä vaikka mieli tekisi mennä eteenpäin.
PoistaHuikeet maisemat toden totta!
VastaaPoistaJärvimaisema on upea....ainakin silloin, kun aurinko paistaa ;)
PoistaHeh, yksi suuri sadepisara! Mukavan näköinen yöpymispaikka tuo Rinssi Eversti. Mukava kun reissullanne välillä paistoi aurinkokin :)
VastaaPoistaSe yksi pisara on ollut tänä kesänä aika paikallaan pysyvää laatua ;) Itse asiassa tuo kuvan talo hotellin vieressä olevalta museoalueelta, Rinssi Everstistä ei valitettavasti tullut kuvaa napattua.
PoistaKyllä Suomi on niin kaunis maa. Sä voisit joskus tehdä postauksen, että miten pakkaan prätkäreissulle ;)
VastaaPoistaSe on tosi yksinkertaista: Kasataan hirveä kasa tavaraa, joka sullotaan kasseihin, pusseihin ja säkkeihin. Todetaan, että tarvitaan vielä ainakin yhdet kengät lisää. Sitten kiinnitetään kassit mustekaloilla eri puolille pyörää ja toivotaan, että ne on paikoillaan vielä perille saavuttaessa ;)
PoistaKomeita maisemia! Iisalmi on mullekin tuntematon paikkakunta, siellä voisikin joskus käväistä. Kiitti vinkistä.
VastaaPoistaKyllä IIsalmessa kannattaa pistäytyä vaikka vaan pihvillä :)
PoistaOi, miten ihania kuvia taas. Ja tuon Iisalmi-vinkin otin vastaan ilolla monestakin syystä ;). Aurinkoista viikonloppua PauMau!
VastaaPoistaKiitos :) Pikkukaupunkivinkkejä otan minäkin mielelläni vastaan, kokemusperäiset ovat parhaita!
PoistaSisävesiristeilyt ovat hauska tapa tutustua paikkakuntiin ikään kuin ulkoa päin. Onneksi ei koko aikaa satanut :-)
VastaaPoistaPikkulaivoilla risteily on rentoa oleilua ja samalla saa mielenkiintoista tietoa paikkakunnasta.
PoistaIhania maisemia ja Rantasalmella olen kerran ollut häissä, kaunista oli mutta vähän häppeninkiä. Kivaa viikonloppua <3
VastaaPoistaRantasalmen kylänraitti vaikutti aika hiljaiselle ;) Samoin aurinkoista viikonloppua sinulle Tiia!
PoistaKuulostaa kivalta reissulta, Savo on tosi vierasta aluetta itsellekin. Mielenkiinnolla odottelen juttua Bombasta. Ajattelinkin tuosta sadeasukuvasta että näyttää reilunkokoiselta, mutta mukavalta. Sitten vasta ymmärsin lukea sen pienen kuvatekstipräntin tällä ikänäöllä...:) Aurinkoista viikonloppua<3
VastaaPoistaHeh, sadevaatteiden alla on fakut, nahkachapsit, pusero, farkkuliivi, paksu nahkatakki ja nahkaliivi. Vielä olisi mahtunut samanlainen satsi lisää =D En ymmärrä kuinka nuo sadeasut on aina niin jättikokoisia...
Poista