Ihanaa, kun parin vuoden hiljaiselon jälkeen alkaa olla tapahtumia niin, että on vaikea valita niistä itselleen mieluisimmat! Lauantaina olisi ollut avoimia kylätapahtumia, rompetoria ja Porvoopäivää. Me kävimme Mäntsälässä Museoajoneuvopäivillä ja sieltä löytyikin vaikka minkälaista menopeliä. Meidänkin kaksipyöräiset pääsivät samaan riviin näiden vintagekaunottarien kanssa. Museoajoneuvoksi määritellään sellainen auto tai moottoripyörä, jonka valmistusvuoden päättymisestä on kulunut vähintään 30 vuotta ja se on säilytetty alkuperäistä vastaavassa kunnossa tai entisöity asianmukaisesti. Oma pyöräni yltää tuohon ikään neljän vuoden päästä, toinen (tai siis yksi niistä) perheen pyöristä ylittää sen jo reilusti, joten ainakin iän puolesta paikkansa ansaitsivat. Ja hei, tuleeko kenellekään muulle tuosta ensimmäisen kuvan mustasta autosta mieleen Mummo Ankan auto?
Jostain syystä en saa auki 1. kuvaa, mutta tyylikkäät kuvat sinulla ! Luontoihmisenä pidän eniten energia kuvasta !! I like your photos very much and the energy photo is the best !
VastaaPoistaHmm...kummalista, miksiköhän tuo eka kuva ei näy. Latasin sen uudelleen jos vaikka auttaisi asiaa, kokeilin parilla eri selaimella ja itselleni se kyllä näkyy, mutta sehän ei vielä kerro mitään.
PoistaKauniita kuvia ja ihana retropeili ♡
VastaaPoistaKiitos Outi :)
PoistaYour Energy photo is fantastic. Not to mention all other shots.
VastaaPoistaR. Täysin arkista
Kiitos Kristiina :)
PoistaVoi miten hienoja kuvia, taas:)
VastaaPoistaKiitos M. :)
PoistaIhania kuvia! Hyvin selitetty ja kuvattu tuo Negative space. Ja Energy on ihan huikea!
VastaaPoistaKiitos :) Hienoa, negative space siis näkyy, ilmeisesti jotain ongelmia siinä aiemmin.
PoistaWow, energy is great!
VastaaPoistaThanks Tamar :)
PoistaHih vai sitäkö se negatiivinen tila tarkoittaa. :) Upeita kuvia kuin mikä. <3 Aurinkoista sunnuntaita!
VastaaPoistaTämä onkin ulkoistettu negatiivinen tila ;) Kiitos Tiia <3
PoistaHienoja kuvia PauMau <3!
VastaaPoistaKiitos Rouva Sana :)
PoistaHertsy taas mitkä kengät <3 Rakastuin taas :)
VastaaPoistaKohta varmaan joku kysyy, että pitääkö mun aina saada kengät mahtumaan joka postaukseen ;)
PoistaIhania kuvia! Erityisesti pidän tuosta voikukkapeilistä :)
VastaaPoistaKiitos Marika :)
PoistaA great series of shots.
VastaaPoista