Ihanaa, kun parin vuoden hiljaiselon jälkeen alkaa olla tapahtumia niin, että on vaikea valita niistä itselleen mieluisimmat! Lauantaina olisi ollut avoimia kylätapahtumia, rompetoria ja Porvoopäivää. Me kävimme Mäntsälässä Museoajoneuvopäivillä ja sieltä löytyikin vaikka minkälaista menopeliä. Meidänkin kaksipyöräiset pääsivät samaan riviin näiden vintagekaunottarien kanssa. Museoajoneuvoksi määritellään sellainen auto tai moottoripyörä, jonka valmistusvuoden päättymisestä on kulunut vähintään 30 vuotta ja se on säilytetty alkuperäistä vastaavassa kunnossa tai entisöity asianmukaisesti. Oma pyöräni yltää tuohon ikään neljän vuoden päästä, toinen (tai siis yksi niistä) perheen pyöristä ylittää sen jo reilusti, joten ainakin iän puolesta paikkansa ansaitsivat. Ja hei, tuleeko kenellekään muulle tuosta ensimmäisen kuvan mustasta autosta mieleen Mummo Ankan auto?
Beautiful photos. I like most your grass and flowers photos. Have a nice week !!!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaLuonto on kaunista, luovaa ja luonnollista. Upeat kuvat olet laittanut haasteen vastaukseksi.
VastaaPoistaEn osaa arvata kuvakysymystä mutta kaunis on!
Kiitos uutena osallistujana!
Kiitos. Katsotaan jos vastaus kysymykseeni myöhemmin löytyisi :)
PoistaIhanat kuvat!
VastaaPoista- Kesä... <3
Kiitos :) Huomenna jo kesäkuu!
PoistaOisko vastaus voikukka? Niin kauniita kuvia olet ottanut, ihan jokaisesta sais ihanan taulun.
VastaaPoistaAurinkoista sunnuntaita.
Voi kiitos Outi! Ja bingo :) voikukan haituvathan ne siinä.
PoistaThe picture of that bee, wow! Stunning pictures.
VastaaPoistaThanks Tamar :)
PoistaLovely!
VastaaPoistaThank you Jackie!
PoistaBeautiful photos this week.
VastaaPoistaThank you :)
PoistaHuikean hieno ja tuo voikukkakuva on suoraan ruohonjuuritasolta ja aivan mielettömän hieno kuva. <3
VastaaPoistaKiitos Tiia. Itseasiassa voikukkakuvia löytyy kaksi ;)
PoistaHienoja kuvia taas. Mustavalkoinen on oma suosikkini <3
VastaaPoistaKiitos. Itsekin pidän mustavalkoisista kuvista, tosin tuossa omassani on mukana pieni väripilkku :)
PoistaThese were wonderful. I especially liked your Together shot, the selective use of color in the BW shot and the wonderful Abstract shot.
VastaaPoistaThanks Ida :)
PoistaEach photo unique in itself. The black & white is my favorite.
VastaaPoistaThank you Gayle :)
PoistaOnpa taas niin kauniita kuvia! Eikä pelkästään "vain" kauniita vaan erittäin mielenkiintoisia! Olisin myös arvannut että abstrakti kuva oli voikukan hahtuva mutta se mainittiinkin jo :) Erityisen mielenkiintoinen tuo mustavalkoinen väripilkkuineen <3
VastaaPoistaKiitos, pientä leikkiä kameralla :) Mustavalkoinen tehostevärillä kuten myös hahtuvakuva on otettu ihan tavallisella pokkarikameralla, aina ei tarvitse sen kummempaa valokuvauskalustoa kantaa mukanaan.
PoistaMahtavia kuvia, ja eipä ensimmäisenä tullut voikukka mieleen!
VastaaPoistaKiitos, hieman suurennettuina ja epätavallisesti rajattuna tututkin asiat muuttuvat lähes tunnistamattomiksi :)
PoistaWhat a delightfully lovely photo - marvelous!
VastaaPoistaPlease link up at http://image-in-ing.blogspot.com/2015/06/nesting.html
Thank you NC Sue :)
PoistaUpeita luonto-kuvia. Voikukan siemenet ne siinä pian lentoon lähdössä :-)
VastaaPoistaKiitos, niinhän ne ovat :)
PoistaStunning photography! I particularly like the fragile white flower in the forefront.
VastaaPoistaThanks Patricia :)
PoistaAivan ihania kuvia!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaThat first photo is stunning! Great shot!
VastaaPoistaStopping by from image-in-ing!
Thank you :)
PoistaThese are amazing! That first capture is spectacular!
VastaaPoistaThanks Kim :)
Poista