Nahka vaihtui naisellisuuteen
Viime lauantaina koitti sellainen ihmeellinen päivä, että kaikki lapset olivat pois kotoa, viimeinenkin lähti Tubeconiin puolelta päivältä ja tuli kotiin vasta sunnuntaina aamupäivällä. Siis ei tietenkään sieltä tubetustapahtumasta vaan sen jälkeisestä yökyläpaikastaan.
Tilaisuudesta tietysti piti ottaa ilo irti ja lähteä päämäärättömästi prätkäilemään koko päiväksi. Mikään ei vedä vertoja sille tunteelle, kun kukaan ei ole odottamassa kotona ruuanlaittajaa ja riidanselvittäjää, ei ole kiire minnekään ja aikataulut voi unohtaa. No tokihan nuo koirat odottavat, mutta ne eivät soita puolen tunnin välein perään ja yleensä kai pärjäävät kahdestaan hieman pidemmänkin ajan ilman mittavia riitoja.
No, kuten suurperheessä on totuttu, suunnitelmat vaihtuvat aina lennosta. Tällä kertaa ei syy ollut perheenjäsenissä vaan sään. Kotoa lähdimme auringon paisteessa ja sinisen taivaan alta päätyäksemme kymmen kilometrin päässä kaatosateeseen. Eipä auttanut kuin kurvata takaisin sillä vettä alkoi olla tielläkin jo vaarallisen paljon.
Nahkavaatteet vaihtuivat hameeseen ja pyörät autokyytiin. Pukeutumisen suhteen on tällä hetkellä samanlainen olo kuin aina vuodenaikojen vaihtuessa: Kesävaatteet alkavat jo pikkuisen kyllästyttää, mutta vielä ei haluaisi kuitenkaan vaihtaa syksyisempiin eikä se lämpötilankaan takia ole pakollista. Täytyy vaan yrittää luovia jossain siinä välimaastossa.
Pitkä hame, toppi ja ballerinat saivat toimia vapaapäivän asunani. Keinonahkatakki on muutaman viikon takainen alelöytö Lindexiltä. Sen väri, puuterinen sekoitus vaaleanpunaista, aprikoosia ja beigeä, on ehkä hieman vieraampi itselleni, mutta ainakin vaihtelua ainaisiin mustiin nahkarotseihin. Luultavasti olisin tämänkin ostanut mustana, jos värivalikoimaa olisi löytynyt.
Pidimme kiinni alkuperäisestä suunnitelmastamme lähteä (varaosa)ostoksille Lahteen. Se on katsokaas tikusta asiaa, hyvä syy lähteä välillä pois omista ympyröistä muka hakemaan jotain tärkeää (jonka saisi ostettua jos ei ihan nurkan takaa, ainakin naapuripitäjästä).
Yleensä olen aina ollut Lahdessa pyörällä tai ajanut pikaisesti ohi autolla, mutta nytpä oli kerrankin aikaa ja löysimme varsinaisen kirppiskeskittymän. Pikaisesti laskien samassa pihapiirissä taisi olla ainakin 6 kirppistä, valtaosa niistä isoja hyväntekeväisyyspohjalta pyöriviä. Näppärää, auto parkkiin ja kaikki kirppikset samalla kävelymatkalla. Älkää kysykö mistä löytyivät, jostain Prisman vierestä. Lahtelaiset tai muut paikkakuntaa tuntevat voivat kertoa tarkemmin.
Tässä omat, yhteensä kolmen euron löytöni. Mekot eivät varmasti jää alkuperäisasuunsa, eiköhän niistä ajan kanssa joku tuning-juttu kehkeydy. Perulaispontso on luultavasti 70-luvulta, lapsilla oli samantyylinen keltaruskea neuletakki vauvana. Folktyylisiä vaatteita näyttää löytyvän paljon myös tämän syksyn suunnittelijoiden näytösmallistoista, Voguen sivuilla voi käydä sellaisia kurkkaamassa.
Olipa kiva taas pitkästä aikaa kierrellä kirppiksillä, kesällä muut aktiviteetit ovat vieneet tilaa tältä mainiolta harrastukselta :)

Takki Lindex - Toppi kirppis - Maksihame kirppis (Benetton) - Ballerinat vanhat (Gabor) - Laukku kirppis - Nahkavyö kirppis
Noista kirppislöydöistä loihdit taas jotain persoonallista ja kivaa :)
VastaaPoistaTäytyy ensin marinoida niitä hetki kaapissa, että näkee minkälaisiksi ne haluavat tekeytyä :)
PoistaKirppiskeskittymä löytyy Launeen kaupunginosasta, Prisman ja Cittarin välistä ;)
VastaaPoistaT: Assi
Kiitos Assi, mä olen hieman huono paikannuksen kanssa. Ei uskoisi, että olen nuorena harrastanut suunnistusta =D
PoistaMielenkiintoisia löytöjä! Minäkin tykkään käydä kirppiksillä (mutta ehkä täällä Lahdessa paras kirppis on Lantila tai Cetori...) Melkein aina tarttuu jotain mukaan :D
VastaaPoistaHei tuon Lanttilan taidan tietääkin, jää Helsingistä päin tulessa oikealle vähän jälkeen kasarmialueen, eiks niin? En tosin ole siellä käynyt kuten en tuolla Cetorissakaan. Täytyypä pitää mielessä kun seuraavan kerran siellä päin liikkuu, kiitos vinkeistä :)
PoistaLahden kirput kuulostavat kiinnostavilta, kiitos vinkistä.
VastaaPoistaOle hyvä, näitä kirppisvinkkejä pitäisi koota jonnekin. Tuntuu, että tällä hetkellä netistä ei löydy yhtään ajan tasalla olevaa koontipaikkaa.
PoistaUpea nainen upeassa asussaan. Jännää nähdä, että mitä sä noista kirppistelyistäsi taas keksit.
VastaaPoistaIhan itteänikin jännittää ;) Tai oikeastaan jännittää se että saanko ja jos, niin koska :))
PoistaVautsi! Olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että valkoinen ja ruskea yhdistettynä ei petä koskaan!
VastaaPoistaEhdottomasti, valkoinen on ruskean paras kaveri!
PoistaSulle käy tuollainen pitkä hame ja nuo vaaleat värit, tosi upea ja sitten tuo jakku - hieno! Nuo löydöt vaikuttavat kivoilta. Minä tykkäisin pitää tuota pontsoa mustien housujen ja mustan poolon kanssa, tuohon saattaisi mennä myös vyö ja jotkut Aarikan puupallot korviin. Tuo sininen mekko valkoisine kauluksineen on kiva: punaiset kengät ja punaista huulipunaa, valkoinen pieni rusetti vielä tuohon kauluksen eteen. Tuohon muuten kävisi verkkosukkahousut, mutta silloin kengät voisi olla myös mustat. Toisi tuohon kiltteyteen vähän särmää ;) Tuo kolmas vaate ei oikein nappaa.
VastaaPoistaKivoja ideoita, juuri punaisten kenkien kanssa minäkin sinistä mekkoa ajattelin. Tosin sitä ennen saattaa helmalle tapahtua jotain, nyt tuo rimpsuosa lähtee mun vartalolleni hieman liian alhaalta. pitkähihainen mekko ei ole ihan edukseen vaatepuulla, siinä on ripaus 40-luvun henkeä. On kotimaisen Amis-merkin vaate. Todennäköisesti muokkaan sitä kuitenkin ainakin helman pituuden osalta ja mahdollisesti myös tuota yläosaa. Kattoo nyt.
PoistaTuollaiset harteille heitettävät ovat kivoja syysvaatteita, sopivia käyttää kun viileä alkaa hiipiä nurkkiin. Ja silloin taitaa päivetyksestäkin olla vain muisto jäljellä ;)
VastaaPoistaIhanan herkkää ja sopii sulle ! Kirppislöydöt ovat taas kivoja ja teet ne aina niin edullisesti. Täällä meilläpäin kirppiksillä pyydetään aika härskejä hintoja , useimmiten.
VastaaPoistaKyllä välillä näkee ihan uskomattomia hintoja kirppiksillä, suoraan sanottuna sellaisista kulahtaneista räteistä, joita en ilmaiseksikaan huolisi. Vuosien harjoitteleminen on koulinnut mun kirppisnenän tarkaksi ja nopeaksi ;)
PoistaJännä nähdä sinut tuollaisissa väreissä. Ja vielä kun ne sopivat sinulle niin hyvin!
VastaaPoistaJa matalissa kengissä - siis muissakin kuin tennareissa tai maihareissa - nyt on maailman kirjat sekaisin;)
Mutta suloisesti sekaisin!
Kivaa viikonloppua - ja toivottavasti vielä tulee kivoja mopokelejä!
=D Kameleontti tunnetaan värinvaihtokyvystään. Mä ihailen muuntautumiskykyisiä naisia, jotka tänään näyttävät pin up -tytöiltä, huomenna virkanaisilta ja ensi viikolla sporttikalenterista karanneille. Siihen on vielä matkaa :)
VastaaPoistaSamoin sulle mahdollisimman kaunista viikonloppua!