Tämän blogin suosituimmat tekstit
Marraskuu on kuukausista julmin
Marraskuu on kuoleman kuukausi. Jo kuukauden nimikin sen kertoo, marras tarkoittaa kuollutta. Pyhäinpäivänä muistetaan edesmenneitä ja kekri sai vainajat vaeltamaan elävien joukossa. Kuvat ovat osa isompaa kokeellisen valokuvauksen teostani, voimakkaasti käsiteltyjä ensin Lightroomissa ja viimeistelty Nik collection -ohjelmalla.
Strömforsin ruukin joulumarkkinnat
Kuinka monet joulumarkkinat ehtii joulukuussa näkemään? Ainakaan tarjonnan puutteesta ei voi valittaa. Ykköspaikalla -ja muutenkin ensimmäiset joulumarkkinat itselleni- oli tänäkin vuonna Strömforsin Ruukin joulumarkkinat koska: 1. Monipuolinen tuotetarjonta. Käsityöläisten taidonnäytteitä löytyy varmasti jokaiseen makuun ja kaikkiin tarpeisiin. Eikä krääsäkauppiaita ole! Kierrätyslasipallot Jan Torstensson 2. Ei perinteisiä myyntikojuja vaan tuotteet ovat esillä vanhoissa aitta- ja navettarakennuksissa. Eikun yksi koju taisi navetanpihalla olla. 3. Ruotsinpyhtään ruukin ympäristö. Kaunis niin kesällä kuin talvellakin. 4. Alpakat. Ei varmaan tarvitse selittää. Toiselle eivät tainneet porkkanat olla tarpeeksi herkullisia, koska yhden mutusteltuaan käänsi selkänsä ja heittäytyi mielenosoituksellisesti makaamaan. Huomaa kiukkukorvat. 5. Muu oheistoiminta sekä perinnerakentajan herkkuliike Rosenborg ja hieman toisenlaisia herkkuja tarjo
Upeita kesäisiä kuvia, rakastuin noihin ilta-auringossa otettuihin kuviin. <3
VastaaPoistaKiitos, ilta-aurinko on armelias kuvaajalle ja kuvattavalle :)
PoistaAitoa kesätunnelmaa. Viehättäviä kuvia.
PoistaKiitos Anna.
PoistaHienoja kuvia - ja kyllä: niissä on kesä! Sinusta on kyllä kehkeytymässä valokuvaajakin!
VastaaPoistaKiitos Lady. Pitkä matka vielä, että edes oppisi mitä mistäkin kameran nappulasta tapahtuu...
PoistaIhania kuvia ja varsinkin metsäretkikuvista tuli hyvä fiilis! Mekin tehty pieniä metsäretkiä - siellä riittää tutkittavaa ja itselle niin rauhoittavaa...
VastaaPoistaKiitti :) Esikoisen ollessa pieni pakkasin pojan rinkkaan ja painuimme metsään samoilemaan tuntikausiksi päivittäin. Melkoista kuntoilua oli itsellekin. Lapsiluvun kasvaessa potenssiin x, metsäkuntoilu sikseen, kun ei jaksanut säntäillä porukan perässä. Nyt, kun muksut ovat isompia, on hyvä alkaa opettaa lapsillekin metsän rauhoittavaa vaikutusta. Onneksi ne jo lähes aina kulkevat oikeilla poluilla :)
PoistaVau mitkä moottoripyörät! Ihanan kesäisiä kuvia kaikki.
VastaaPoistaKiitos, pari talvea mieheltä meni niitä rakentaessa. Ei paljon kotona näkynyt, mutta myönnetään, että lopputulos oli sen arvoinen :)
PoistaIhanat kuvat, kauniita ne minusta ovat. Näitä on hyvä katsella tavella :)
VastaaPoistaKiitos. Kesäkuvista saa talvella uskoa siihen ettei pimeys sittenkään ole ikuista.
PoistaKauniita kesämuistoja, iloa, yhdessäoloa, kesäkukkia ja pyöräilyä.
VastaaPoistaNiistä on parhaat hetket tehty, kelpaa muistella, kun on kylmä ja pimeää.
PoistaMukavia kesämuistoja välittyy näistä kuvista :) Sen verran agraarisia sukujuuria löytyy, että vastapuidun viljan tuoksu on muistissa.
VastaaPoistaMeidän sukupolvestamme on varmasti valtaosa viettänyt edes jonkin verran aikaansa maalla, mutta kuinkahan on tulevaisuuden aikuiset. Pellot ovat paketissa, lehmät viety pois ja lapset kaupungeissa.Kesämuistotkin muuttavat muotoaan.
PoistaNiin kesän kuumin päivä ja ajovaatteet on saatava niskaan. Tuttua, niin tuttua puuhaa. Nytkin on parveke puolillaan hikisiä takkeja, kenkiä, hanskoja ja kypäriä.
VastaaPoista=D Mä olen kyllä varsin huono esimerkki kenellekään, sillä jos vaan säät vähänkään sallii, ajan t-paidassa ja nahkaliivissä. Viime päivinä ei ole edes t-paitaa tarvinnut ;) Mutta hei, onhan tämä huomattavasti mukavampaa kuin sadevehkeiden kuivattaminen.
PoistaHienoja kuvia! Olet saanut upeasti ikuistettua monta ikimuistoisia hetkiä!
VastaaPoistaKiitos :) Vaikea uskoa, että kesä kääntyy pian kohti syksyä. Juurihan se vasta alkoi!
PoistaKaunnita kesäkuvia ! Moottoripyöräily on hieno harrastus, olen vähän kade :)
VastaaPoistaKiitos Sara. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka sinäkin joku päivä moottoripyörän päältä itsesi löytäisit ;)
PoistaLuonnossa lapset oppivat sitä elämää - ja pyöräilijätkin...
VastaaPoistaNäin on. Vaikka omat lapseni vannovat muuttavansa kaupunkiin aikuisina, toivon, että lapsuus luonnon keskellä on antanut eväitä elämään.
PoistaIhania kesäisiä kuvia.
VastaaPoistaIhastelen tyttö ja koira kuvaa, valon härmä upeasti leikittelee kuvassa.:-)
Kiitos Tarja. Koira ja tyttö, yhdessä kasvaneet, ikäeroa kuukausi :)
PoistaAmpiaiskärpänen oli nätisti kuvattu, sain sen jopa itsekin kuvattua, ihme kyllä, se ilmeisesti tykkää poseerata:) (en kuitenkaan nyt julkistanut, kun piti rajata vähän kuvia) mutta ohrapelto tähkineen toi menneet ajat rakkaasti mieleeni, sillä syyskesän ihaniin muistoihin kuului juuri puintiaika, viljan tuoksu, marjojen poiminta, perunapellot ja omenasose:) Kivoja kuvia lapsista ja tietysti prätkistä:) Hieno harrastus Sinulla.
VastaaPoistaKiitos. Nuo siivekkäät ovat kyllä melko nopealiikkeisiä kuvattavia tai sitten mä olen vaan liian hidas tai toisaalta liian kärsimätön odotellakseni niiden paikalle ilmestymistä ;) Harrastus on mitä parhain, harmi että ilmastolliset olosuhteet vaan tekevät siitä melko lyhytkautisen.
Poista