6/29/2013

Reissupostia, päivä 1 koti-Porvoo-Kouvola-Anttola

Punanenä täällä päivää. Olisi kannattanut ehkä taas tehdä muutakin kuin todeta matkan varrella, että "oiskohan pitänyt ostaa jotain suojakerroin rasvaa". Tyhmästä päästä kärsii...koko pää. Mutta asiaan. Laitan reissupostin tulemaan lukijaystävällisemmin ainakin kahdessa eri osassa. Eli nyt osa 1.

Tärkeintä ei ole määränpää vaan matka. Tämä totuus mielessämme ja pekkapoudan neuvojen avulla starttasimme J:n kanssa pyörämme keskiviikkoaamuna ja suuntasimme päänupit kaakkoon vailla etukäteissuunnitelmaa. Ilmansuunnan valintaan vaikutti pekkapeen laatima tiedote siitä, että itäisessä Suomessa lämpötila saattaisi nousta jopa 30 asteen paremmalle puolelle. Porvoon ja Kouvolan kautta ajoimme kohti Mikkeliä. Ajopäivä oli melkoisen tylsä, koska nämä välit ovat melkoisen puuduttavia, suoraa tietä, peltoa ja välillä metsää. Ristiinan kohdalla pidimme tuumaustauon ja totesimme, että eiköhän se ole tuttu juttu ja suuntasimme Anttolanhoviin.

Harley Davidson Softail Harley Davidson Sporster chopper

Olisimme halunneet syödä jotain matkalla, mutta kaikki kaksi ruokapaikkaa, jotka Kouvola-Mikkeli välille osuivat, oli merkitty kauas näkyvällä korkealla keltaisella tornilla ja peukulla. Itkupotkuraivarien kanssa totesimme, että pitäkää ketjunne, ei sitten syödä mitään. Kävimme kyllä tarkastamassa ketjuliikkeen ruokatarjonnan, mutta se katkarapukasariksi kutsuttu vaaleanpuna-keltainen puuro, samannäköinen tuotos, jota olen lasten vatsataudin jäljiltä joskus korjannut, ei ruokahalua herättänyt. Eikä myöskään campingmakkara, jonka ympärille oli kiedottu edamsiivu. Persoonattoman automaattikahvin ja elämäni kuivimman ja teollisimmalla hillonkorvikkeella täytetyn munkin sen sijaan söin.

Pikainen visiitti Anttolan keskustaan, joka odotetusti oli pieni ja perinteinen kirkonkylä: baari, kirkko ja yhdistetty urheiluliike-Alkon tilauspiste.

Anttolan kirkko Anttola nähtävyydetAnttolan kirkko Anttola nähtävyydet

Anttolan keskusta Anttola nähtävyydet Anttola

Harley Davidson Softail Harley Davidson Sporster chopper

Hotellille tullessa lähdimme tapoihimme kangistuneina heti saunomaan ja uimaan, olemme siis todella tylsiä. Päivän urheiluannos toteutettiin uima-altaassa vesijuosten. Seuraavaksi varmaan aloitetaan sauvakävely...Tarjolla olisi ollut myös savusauna rannassa, mutta muistimme sen vasta höyrysaunan lauteilla istuessamme, joten se siitä elämyksestä. Jos ulkona on 30 astetta lämmintä, mahdollisuus savusaunaan ja uintiin järvessä, me istumme sisäsaunassa ja uimme sisäuima-altaassa, hmmm?

Illalla hotellin ala carte -ravintolassa ei päivän ruokailun väliin jääminen enää harmittanut yhtään, sen verran mahtavan hyvä kolmen ruokalajin grillimenu oli. Salaattilautasen olisin nuollut, jos olisin kehdannut. Jälkkärin kimppuun oli nin kiire ettei ehtinyt kuvaamaan. Ajattelin kyllä kysyä naapuripöydästä josko olisin heidän annoksensa saanut kuvata, jätin sen kuitenkin ajatuksen asteelle. 

Anttolanhovi ruoka Anttolanhovi ruokalista Anttolanhovi menu Anttolanhovi ilallinen

Anttolanhovi eläimet Anttolanhovi lemmikit Anttolanhovi kotieläimet Anttolanhovi animals lambs
Ruokakuvan pihviä ei käsittääkseni ole valmistettu näiden karvakasojen kavereista.
Pakollinen lammasrapsutusterapia ja ähkyssä ryömimme takaisin huoneeseen eikä edes perinteisiä iltaherkkuja käyty ostamassa. Kolmas kerta toden sanoo, kyllä se vaan on niin, että Anttolanhovi sijoittuu hinta-laatu suhteessa kotimaan majoituspaikoista ihan kärkeen. Vanhemman postauksen paikasta voit lukea täältä. Vatsat täynnä köllähdimme nukkumaan uteliaina sitä, tuoko yö mukanaan luvatut ukkoset, trombit ja sateet tulvineen ja onko vaatetus aamulla shortsit vai sadepuku. Reissupostia osa 2 lähipäivinä, stay tuned.

6/24/2013

Laukkuostoksilla äijäkaupassa

Moottoripyörällä matkustaessa useamman päivän reissuilla ongelmaksi nousee aina se kuinka saan pakattua kaikki keng...tarpeelliset matkatavarat mukaan. On toki olemassa motskareita, niitä autosta seuraavia, joissa on matkalaukun kokoisia laukkuja useampikin kappale. Mun pyörääni mahtuu ainoastaan lompakko "työkalupakkiin" ja kamera sivulaukkuun. Olen kokeillut kaikennäköisiä säkkivirityksiä ja ommellut parikin erilaista putkikassia. Muotoutuvat kyllä hyvin. kun mustekaloilla kiinni hirttää, mutta perille päästyä kassi on sekaisin kuin seinäkello eikä sieltä löydä mitään ilman, että purkaa koko sisällön ulos. Varsin näppärää, kun tienposkessa etsii hanskoja, jotka aivan varmasti pakkasi juuri tähän sivuun oikealle.

Muiden miehet vie naisensa laukkuostoksille luisvittoneille ja gesseille, minun mieheni vie Varustelekaan. Paikkahan on siis kaikkien äijäkauppojen kuningas. Mutta kylläpä löytyi tarkoitukseensa varsin sopiva pussukka. Tämä oli muistaakseni Ruotsin armeijan lääkärinlaukku. Todella tukeva, vettähylkivä ja hyvän kokoinen. Mitat laukulla on 40x50x20 cm, kyllä tuonne parin päivän tavarat saa tungettua. Merkkilaukusta kaukana, kun armeijan merkkikin on irrotettu. Varusteleka myy armeijan ym. ylijäämätavaraa, mutta tämä laukku ainakin vaikuttaa siltä ettei se ole ollut käytössä aiemmin. Loisto-ostos alle 25 eurolla!

moottoripyörä laukku laukku moottoripyöräilyyn

Laukussa on kuusi lokeroa ja se on tavallaan kaksiosainen, osat ovat kiinni toisissaan keskeltä ylhäältä. En kyllä keksi miksi tuo rako noiden kahden lokerikon välissä, tietääkö kukaan? 

kuljetuslaukku prätkälaukku laukku prätkään

ruotsin armeijan lääkärilaukku lääkärin laukku lokerikkolaukko lokerolaukku

Näköjään kannattaa olla ennakkoluuloton ja etsiä tarvitsemaansa hieman laajemmistakin piireistä, tyytyväinen olen.

6/22/2013

Juhannus(t)aika Tykkimäessä

Jos viet lapset juhannusaattona huvipuistoon, ovat he tyytyväisiä ainakin seuraavan kuukauden. Meidän juhannusperinteeseen on kuulunut jo vuosia aaton vietto jossain huvipuistossa. Kun asuu ympäri vuoden maalla, ei sinne tarvitse erikseen lähteä juhlapyhiä viettämään. Lisäksi juhannuksena huvipuistot ovat varsin tyhjinä lapsiperheistä, joten laitteisiin ei tarvitse ihmeemmin jonotella.


huvipuistolaite liukumäki

Tykkimäki on mukavan pieni, siisti ja kaunis ympäristöltään. Laitemäärältään sitä ei voi verrata isompiin huvipuistoihin, mutta ainakin meidän katras, 10 ikävuoden molemmin puolin, viihtyvät siellä varsin hyvin. Tänäkään juhannuksena paikka ei tuottanut pettymystä vaan laitteisiin pääsi lähes suoraan ilman sen suurempia odotusaikoja. Uutta köysirata-seikkailupuistoa emme käyneet kokeilemassa, sillä se oli ainoa paikka, johon oli pidempi jono.

kouvolapyöräkeinu

kouvola huvipuisto

Tykkimäessä on lisäksi pikkuinen kotieläinpuisto, jossa pääsi harjaamaan lampaita ja rapsuttamaan muutaman viikon ikäisiä syötävän suloisia pikkukilejä. Erikoista paikassa on se, että sinne saa viedä koiria ja niitä näkyi useampiakin. Muut kieppuivat, itse tyydyin kuvaajan ja tavaroiden kantajan rooliin.
kili vuohieläinpuisto lammas

 keinukaruselli


6/18/2013

Tehohoitoaine hiuksille diy

Erittäin tehokas hoitoaine hiuksille syntyy varsin helposti muutamasta ainesosasta: tarvitset kookosöljyä, sheavoita ja tavallista kaupan hoitoainetta. Aineet sekaisin ja purkkiin. Teen itse tätä hoitoainetta niin, että laitan 1 dl sheavoita ja saman verran hoitoainetta sekä 0,5 dl kookosöljyä. Riittää ainakin minun käytöllä pitkäksi aikaa. Kannattaa annostella hiuksiin varovasti, sillä liian suuri määrä saattaa lässäyttää hiukset. 


tehohoito itse tehty tehohoitoaine kookosöljy sheavoi hoitoaine diy tehohoito tehohoitsikka hiushoitoaine hiushoito iHerb

Sheavoita ja kookosöljyä löytyy ihan normikaupastakin, mutta mä olen tilannut omani iHerbistä, sieltä saa melko edullisia purkkeja ja samalla tilaan sieltä muutkin vitamiinit ja naamarasvat. Postikulutkin ovat erittäin kohtuulliset, painosta ja tilavuudesta riippuen 4-6 $. Kuvassa oleva kookosöljypurkki 450 g löytyy täältä ja sheavoi 200 ml täältä. Jos joku tuolta haluaa tilata, ensimmäisellä kerralla alle 40 $ tilauksesta saa 5 $ alennuksen käyttämällä koodia NUL341. Isommista, yli 40 dollarin tilauksista, alennus on 10 dollaria. Hoitoaineeksi käy mikä tahansa markettituotekin, ei tarvitse olla kovin hoitavaa, sillä teho tulee öljyistä. 


Hoitoainetta, pyyhe päähän ja saunaan!



*mainoslinkki

6/14/2013

Helsinki Bike Show 2013 kuvina

Loistava sää ja hienosti valittu uusi näyttely-ympäristö Hietsussa takasivat sen, että yleisöä riitti tämän vuotisessa Helsinki Bike Showssa. Sen lisäksi, että näyttelyalueelle tuodut pyörät olivat toinen toistaan näyttävämpiä, löytyi myös yleisön pyörien joukosta varsinaisia helmiä. Ensi vuonna taas uudelleen.














6/08/2013

Yökylässä Anttolanhovissa

Lupasin kirjoittaa ihan oman jutun Anttolanhovista, jossa vietimme yön motskarireissullamme edellisenä viikonloppuna.

Anttolanhovi sijaitsee Mikkelin kupeessa Anttolan kunnassa Saimaan rannalla. Paikka tunnetaan kai parhaiten kuntoutushotellina, mutta sopii varsin hyvin myös tällaisille satunnaisille reissaajille. Anttolanhovia ympäröi kauniit mäntymetsät ja uimarantaan on kivenheiton matka, joten aamu-uinnille voi pulahtaa lähes suoraan oman huoneen ovelta.

Parvekenäkymä
Saavuimme hotelliin lähempänä iltaseitsemään eikä meillä ollut huonetta varattuna etukäteen. Respan ystävällisen Miia-Liisan (kai?) kanssa neuvottelimme huoneen sopuhintaan vaikka ei normaalihintakaan mikään päätähuimaava ole. Kannattaa muuten suosia näitä suurten ketjujen ulkopuolella olevia majoitusvaihtoehtoja, varsinkin myöhään illalla paikalle saavuttaessa ilman huonevarausta saattaa yösija löytyä varsin mukavaan hintaan. 


Parvekkeellinen huoneemme sijaitsi kakkoskerroksessa, vaihtoehtona "päähotellissa" on maan tasalla olevat huoneet terassilla. Löytyy myös huoneita ilman parveketta. Hajusteyliherkille tiedoksi, että asiakkaita pyydetään välttämään hajusteiden ja hiuslakkojen käyttöä, koska merkittävä osa kuntoutusasiakkaista on hengitystiesairaita. Huoneet ovat perussiistejä ja ok kokoisia, pientä kulumaa on pinnoissa havaittavissa, mutta meille kyllä kelpasi.


Tavarat huoneeseen, sitten uimaan. Niin homma etenee aina hotelliin saavuttaessa. Anttolanhovi ei siis ole mikään kylpylä sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta kunnon uima-altaat löytyvät ja pienehköt sauna- ja suihkutilat ovat siistit. Uima-altaiden vesi vaihtelee 27-31 asteen välillä, joten tällainen arkajalkakin pystyy kastelemaan siellä muutakin kuin varpaansa. Myös melko kuuma höyrysauna löytyy, erikoista on se, että se on uima-allasosaston puolella ja sinne mennään uima-asut päällä. Kylpytakkeja ei muuten löydy huoneesta, ehkä ne olisi voinut vuokrata respasta, emme kysyneet.

Sauna- ja uintimahdollisuuden lisäksi huoneen hintaan kuuluu aamupala, kuntosalin ja soutuveneen käyttö.



Illallisen saimme nauttia varsin rauhallisessa ympäristössä, osasyynä varmaan koulujen päättäjäisviikonloppu. Ala carte -lista on melko suppea, mutta löysimme siitä maukkaan vaihtoehdon: Saimaan kyytön entrecote savuliha-perunahässäkällä. Mies kyllä ihmetteli listan mahdollista kirjoitusvirhettä vai että mitä se tarkottaa, ettei sisällä kyytä, vai? (Nyt se kyllä niittaa mut seinään, kun kerroin tämän :D). Kyytön tai ei, jopa ison miehen vatsa täyttyi, varsinkin, kun pikkuisen pienemmän naisen jämäruuat siirtyivät sujuvasti lautaselta toiselle.


Huolimatta varsin reilusta iltapala-illallisesta astelimme reippaina varhain sunnuntaiaamuna aamupalalle. Ravintola on erikoistunut tarjoamaan lähiruokaa ja se näkyy myös aamupalapöydässä: vasta leivottua tuhtia patonkia, maukkaita lihaleikkeitä ja erityisen maininnan ansaitsevaa omenatyrnimehua. Tällä aamiaisella pärjäsi myöhäiseen iltapäivään.


Hotellista löytyy pieni leikkipaikka ja uimapuolelta lastenallas, vaikka niillä parilla kerralla, jolloin olemme Anttolanhovissa yöpyneet, ei lapsia ole kovin montaa näkynyt. Me like, koska kotona lapsirumbaa on välillä liiankin kanssa. on mukava, että aikuislomalle lähtiessä saa olla rauhassa lapsimelskeeltä. Varmasti lapset kuitenkin viihtyvät, uimaranta vaikutti hyvälle ja näkyi siellä jonkinlainen pieni liukumäkikin olevan.

Ehdottomasti suosittelen Anttolanhovia rauhaa ja kaunista ympäristöä kaipaaville aikuismatkustajille. Ja huom! tämä juttu ei ole maksettu mainos vaan omakohtainen suosittelu hyvästä kotimaisesta palvelusta.