Pikkuriiviöt kolme viikkoa


istuva koiranpentu pesä pesäkoppi belgi

belgianpaimenkoira groenendael pentu kolme viikkoa

Taas näitä koirajuttuja. Joku joskus väitti, että kuvat joissa esiintyy eläin- tai ihmislapsia myyvät aina. Tiedä sitten pitääkö paikkansa.

belgianpaimenkoira groenendaelpennut mustavalkoinen kuva

musta koiranpentu leikki 3 viikkoa

Koiravauvat ovat nyt hieman yli kolmiviikkoisia vipeltäjiä. Varmaan moni muistaa Riiviöt -leffan, jossa söpöille karvapalloille kävi hieman hassusti yön aikana. Samalla tavalla tuntuu tapahtuneen koiranpennuille: Kun niiden silmät aukeavat, ovat ne jo lähes seuraavana päivänä käveleviä, pöriseviä pikkuriiviöitä.

Kömpelöähän niiden meno vielä on, mutta kehitys on hurjaa ja kavereiden kanssa harjoitellaan painimista ja leikkiä.

lapset ja koiranpentu nukkuu selälään

iso koira ja lapsi sylissä koira

koiranpentu ja lapsi pitää koiraa sylissä

Mikään koira ei sisäsyntyisesti inhoa tai pelkää lapsia. Kimmoke siihen tulee aina ulkopuolelta, huonot kokemukset lapsista tai tottumattomuus. Siinäpä meille aikuisille haastetta, opettaa lapset kohtelemaan eläimiä kunnioituksella ja rakkaudella ja pennunomistajat totuttamaan koira uusiin tilanteisiin sekä kaikenikäisiin kanssakulkijoihin. Nämä pennut ovat saaneet moninkertaisen annoksen lapsisiedätystä. Ja meidän ihmislapset ovat saaneet kokea sen kuinka luottavainen ja rakastava pikkukoira on, mutta myös sen kuinka paljon se velvoittaa vastuuta ottamaan.

Meidän tehtävämme pentujen varhaiskasvattajina on nyt tehty ja vauvat siirtyvät äitinsä kanssa kasvattajan hoiviin. Hetki pitää selviytyä yksikoiraisena perheenä ennen kuin äitikoiran vauva-arki päättyy ja se palaa takaisin kotiin (otaksun, että hyvin väsyneenä ja onnellisena vapaudestaan :))

belgianpaimenkoira groenendael urospentu kolme viikkoa

nukkuva pentukoira musta belgianpaimenkoira

Kommentit

  1. Ah miten suloisia vipeltäjiä. Onnellinen koira on ilo!
    Hyvää viikonloppua,vappua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin vielä tuntuvat olevan elämäniloa täynnä :)

      Poista
  2. Minä olen myyty :) Ihania pikkuisia vipeltäjiä. Ja viisaita sanoja kerroit pikkuisen koiran luottamuksesta.
    Iloista Vappua!

    VastaaPoista
  3. Voi hyvä tavaton mitä suloisuuden huipentumia, oletteko aivan sydän karrella siellä. Hauskaa vappua PauMau <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvaa vaan, on nämä sellaisia sydämenvaltaajia :)

      Poista
  4. On ne niiiiin söpöjä että <3 sydämenvalloittajia, ei tuollaisista raaskisi luopua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun puuroruokinta alkaa ja sen myötä kakkasiivoukset kertaa viisi pentua, voin sanoa, että ei luopuminenkaan tunnu ihan mahdottomalle asialle ;)

      Poista
    2. ;) Uskon!
      Meillä on vanhemmalla koiralla juoksut ja Ukko taas hokee, että nyt sais ihania pentuja! Helppo huudella, kun itse ei kuitenkaan niitä hoitais ;)
      Siis pysyn kovana ja kieltäydyn edelleen.
      Hauskaa vappua, toivottavasti mopoilu säätkin suosii<3

      Poista
  5. Kyllä on suloisia karvapalloja, varmaan on surullista luopua niistä vaikka teettävätkin työtä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meillä ovat nämä äiti- ja mummokoira :) Pennut ovat suloisia, mutta kasvavat aika nopeasti aikuiskoiriksi. Toistaiseksi kaksi sellaista riittää tässä huushollissa :)

      Poista
  6. Tässä postauksessa oli kyllä nyt yliannostus söpöyttä <3
    Ihanaa vappuviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori, unohdin laittaa söpöysvaroitusvalon päälle ;)

      Poista
  7. Voi miten suloisia pieniä karvapalloja <3 tässähän iskee itselle ihan pentukuume päälle.
    Kaikki koiranpennut ovat vaan syötävän ihania ja niitä pitäisi päästä nuuskuttelmaan.
    Hyvää vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida olla (nelijalkaista) eläintä, joka ei olisi vauvana vastustamattoman ihana :) Mietin just kuinka saisin pikkukoirantuoksun purkkiin säilöttynä ja siitä sopivasti annostelisin pikku nuuhkausina :)

      Poista
  8. What perfectly adorable little bundles of joy

    Mollyxxx

    VastaaPoista
  9. Sinun olisi pitänyt laittaa otsikkoon PauMau "söpöysvaroitus". Eihän näitä kuvia kestä kai kukaan. Jos en olisi astmaatikko, saattaisin vielä nuuskia kasvattajan yhteystiedot ja lähteä tästä koirakaupoille :D. Ihania kuvia ja ihania pikkukavereita <3.

    Iloista vappua <3!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä lupaan Rouva Sana, ettei tällaisia kuvia ihan heti täällä enää näy ;) Nämä veijarit ovat oman ihmisensä jo löytäneet, onneksi, sillä muuten omakin päätös siitä ettei vielä kolmatta koiraaa tähän talouteen tule, olisi saattanut horjua.

      Poista
  10. Voi kun ihania koiravauvoja. Näistä on vastuu, mutta paljon myös ilon hetkiä.
    Kiitos kun osallistuit haasteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastuunottamisen kun oppii lapsena, säilyy taito toivottavasti myös aikuisena.

      Poista
  11. Nice pictures, I liked a lot. You have a new follower from Spain. Greetings from http://faunacompacta.blogspot.com.es/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks leaving message and welcome to my reader, German :)

      Poista
  12. Suloisia koira kuvia, ihania pienokaisia!
    Pikku hauvat ovatkin mukavia vastuun opetteluun.

    Hauskaa Vappua! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeä taito aikuusuutta ajatellen, niin ihmissuhteissa kuin lemmikeistä huolehtimisessa.

      Poista
  13. Koiranpennut on niin ihania. Ottaisin itselleni koiranpennun heti, jos vain olisi mahdollisuus. Näiden kuvien katseleminen ei auta koirakuumeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän koiran omistaminen on sitovaa puuhaa. Mutta en tiedä kuinka sitä osaisi ilmankaan olla :)

      Poista
  14. Voi suloisuutta, kerrakseen. Näistä on kyllä vastuu ja se on kannettava huolella kuin lapsetkin. Samaa aihetta ajattelin, mutta tässä tulikin kaikki aivan ihanasti jo esille. Aivan huikea kuvasarja. Tsemppiä näille "välittäjäaineille, sanon aina niin" , minne ikinä lähtevätkin. oi, kyl ne on sulosii ! Hauskaa Vappua Sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertakäyttökulttuurin aikaansaannos vai mikä että vastuunkantaminen aina välillä toisilta unohtuu. Hylätään liian helposti, ei ymmärretä, että huolta on pidettävä loppuun asti.

      Iloista vappua sinullekin :)

      Poista
  15. ah, sind die süß!!!! so klein und so putzig
    liebe grüße
    regina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I can understand German, but not writing it, sorry :) Thanks for leaving comment.

      Poista
  16. such cute little puppies, I would love to give them a cuddle.

    VastaaPoista
  17. Voi, mitä söpöläisiä! Koiranpennut ovat ihania. <3 Meillä ei kotona koiraa ole, mutta aikuisella tyttärelläni on parikin. Pidän elämistä, ja karvakavereiden rapsuttamisesta. Äitienpäiväksi nelijalkaiset tulevat taas, pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan on loistoratkaisu: tyttären koirat lainaan, kun koirakuume iskee. Sitten voi taas lähettää ne kotiinsa, kun on rapsutellut tarpeeksi ;)

      Poista
  18. Voi apua miten ihania!! En todellakaan uskalla näyttää näitä mun koirakuumeisille tyttärilleni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat kuin lelukoiria, pehmolelujen jatkoksi voisi laittaa eikä kukaan huomaisi mitään -paitsi kun suunsa avaavat ja naskalihampaat sopivaan paikkaan iskevät :)

      Poista
  19. Die there is cute but these pups are up to relay adorable

    VastaaPoista
  20. So cute! And such posers too #MySundayPhoto

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sometimes they're sitting still for a second -just enough to get a pic :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mausteista makua

Saaristoseikkailu

Rannalla