Ihanaa, kun parin vuoden hiljaiselon jälkeen alkaa olla tapahtumia niin, että on vaikea valita niistä itselleen mieluisimmat! Lauantaina olisi ollut avoimia kylätapahtumia, rompetoria ja Porvoopäivää. Me kävimme Mäntsälässä Museoajoneuvopäivillä ja sieltä löytyikin vaikka minkälaista menopeliä. Meidänkin kaksipyöräiset pääsivät samaan riviin näiden vintagekaunottarien kanssa. Museoajoneuvoksi määritellään sellainen auto tai moottoripyörä, jonka valmistusvuoden päättymisestä on kulunut vähintään 30 vuotta ja se on säilytetty alkuperäistä vastaavassa kunnossa tai entisöity asianmukaisesti. Oma pyöräni yltää tuohon ikään neljän vuoden päästä, toinen (tai siis yksi niistä) perheen pyöristä ylittää sen jo reilusti, joten ainakin iän puolesta paikkansa ansaitsivat. Ja hei, tuleeko kenellekään muulle tuosta ensimmäisen kuvan mustasta autosta mieleen Mummo Ankan auto?
Oi kun on kauniit kuvat :)
VastaaPoistaKiitos Satu :)
PoistaKyllä on kaunista luontoa, kiva siellä on kävellä. Lapsen ja koiran ystävyys on niin herttaista.
VastaaPoistaTuo metsä on monimuotoinen: sieltä löytyy niin pieni koski myllynkivineen kuin hiidenkirnu korkealla kalliollakin. Ja muutaman minuutin kävelymatkan päässä omasta pihasta :)
PoistaHurmaavat kuvat:)
VastaaPoistaKiitti Mustis :)
PoistaJa miten molemmat rakastaa toisiaan viattomasti, lapsi sekä eläin.
VastaaPoistaSepä juuri. Mietin ennen kirjoittamista, että onko lapsen ja koiran ystävyys oikeasti niin pyytetöntä ettei kumpikaan vaadi mitään toiselta. Ja kyllä se on, sillä minähän se ruokinta-automaatti olen eli koira ei kai rakasta minua täysin vailla vastavaatimuksia ;)
PoistaIhana ja niin totta. Jotenkin aina suloista katsoa kun perheen 8v ja Samu hauveli painavat takapihalla iloisesti leikkien. :)
VastaaPoistaAurinkoista viikkoa. <3
On niistä kyllä seuraa toinen toisilleen ja niin klisheistä kuin se onkin, lapsi oppii ottamaan vastuuta toisesta elävästä :)
Poista