Tämän blogin suosituimmat tekstit
Marraskuu on kuukausista julmin
Marraskuu on kuoleman kuukausi. Jo kuukauden nimikin sen kertoo, marras tarkoittaa kuollutta. Pyhäinpäivänä muistetaan edesmenneitä ja kekri sai vainajat vaeltamaan elävien joukossa. Kuvat ovat osa isompaa kokeellisen valokuvauksen teostani, voimakkaasti käsiteltyjä ensin Lightroomissa ja viimeistelty Nik collection -ohjelmalla.
Strömforsin ruukin joulumarkkinnat
Kuinka monet joulumarkkinat ehtii joulukuussa näkemään? Ainakaan tarjonnan puutteesta ei voi valittaa. Ykköspaikalla -ja muutenkin ensimmäiset joulumarkkinat itselleni- oli tänäkin vuonna Strömforsin Ruukin joulumarkkinat koska: 1. Monipuolinen tuotetarjonta. Käsityöläisten taidonnäytteitä löytyy varmasti jokaiseen makuun ja kaikkiin tarpeisiin. Eikä krääsäkauppiaita ole! Kierrätyslasipallot Jan Torstensson 2. Ei perinteisiä myyntikojuja vaan tuotteet ovat esillä vanhoissa aitta- ja navettarakennuksissa. Eikun yksi koju taisi navetanpihalla olla. 3. Ruotsinpyhtään ruukin ympäristö. Kaunis niin kesällä kuin talvellakin. 4. Alpakat. Ei varmaan tarvitse selittää. Toiselle eivät tainneet porkkanat olla tarpeeksi herkullisia, koska yhden mutusteltuaan käänsi selkänsä ja heittäytyi mielenosoituksellisesti makaamaan. Huomaa kiukkukorvat. 5. Muu oheistoiminta sekä perinnerakentajan herkkuliike Rosenborg ja hieman toisenlaisia herkkuja tarjo
Wau, mitä menopelejä! Hyvää tiistaita sinulle!
VastaaPoistaSamoin :)
PoistaWau mitkä kuvat!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaUpeita kuvia ❤️
VastaaPoistaUpeat kohteet :)
PoistaSähäkkää äksöniä 😀
VastaaPoistaKerrassaan nautinnollisia koristeluja ja varusteluja.
Ne tekee, jotka osaa :)
PoistaUpeita oranssilla koristeltuja menopelejä.
VastaaPoistaOranssi antaa potkua. 😊
Oranssi tuntuu olevan runsaasti käytetty väri pyörissä. Johtuisiko siitä, että tuon aitoamerikkalaisen tunnusvärit ovat oranssi ja musta :)
PoistaIhania piiiitkiä mp-letkoja näkyi isolta tieltä, kun pihalla touhusin. Likka oli just skopalla menossa keskustaan ja kysyin liityitkö letkaan? Ei kuulema pysynyt perässä ;)
VastaaPoistaPaljon oli porukkaa liikkeellä. Sittenhän sun vasta olisikin pitänyt olla huolissaan, jos tyttö skoballa perässä olisi pysynyt ;) :D
PoistaOllaan näköjään oltu samassa tapahtumassa :)
VastaaPoistaTaisi olla enemmän vierailijoiden pyöriä kuin näytteille asetettuja :D Kerrankin oli satamassa säpinää!
PoistaVitsin hienoja...ois pitänyt mennä! Muuten jos asut Päijät-Hämeessä niin meille on facessa oma ryhmä, Päijät-blogit-tule mukaan! 🙂
VastaaPoistaHelaride on aina pakollinen kesän aloitustapahtuma. Seuraavan kerran sitten 10. kesäkuuta Kaivarissa Hki Bike Show.
PoistaVaikka paljon aikaa Päijät-Hämeessä vietänkin, en siellä asu (vaikka välillä siltä tuntuukin ;)) Kiitos kuitenkin vinkistä, ehkä joku paikallinen tätä kautta ryhmään löytää :)
No nyt on kunnon oranssia, wau!!
VastaaPoistaSama maalipurkki kaikilla käytössä :D
PoistaSiis cool!
VastaaPoistaHienoja on :)
PoistaSinä huikea mimmi <3! En ole koskaan välittänyt erityisemmin moottoripyöristä, mutta kuviesi kautta huomaan innostuvani niistä kerta toisensa jälkeen yhtä paljon. Kuvissasi on outoa taikaa <3... Jei!
VastaaPoistaKiitos ihana <3 Mun missioni on tehdä kaikista ystävistäni moottoripyörämyönteisiä vaikkei itse koskaan edes kyytiin istuisi ;)
PoistaOhoh, ompas komeat kuvat. Näistä välittyy rakkautesi pyöriin ja mikä parasta - haasteen väri tuli hienosti esille. Moottoripyörä on moottoripyörä, ei siitä mihinkään pääse:)
VastaaPoistaKiitos Irja :) Näitä upeita kaksipyöräisiä kun näkee, alkaa sormet syyhyämään saada joskus jotain vastaavaa itsekin aikaiseksi. Nyt mä olen ollut vaan suunnittelupuolella ;)
PoistaEka raikkaan oranssi - erottuu hyvin
VastaaPoistaOranssi on huomioväri, joten tuo ei huku liikenteessäkään :)
Poista