12/30/2013

No sleep 'til Helsinki

Perinteisellä risteilytyylillä mentiin Itämeren yli eli unta vain muutama tunti yhteensä mennen tullen. Ei tosin ollut kyse siitä, että olisimme riekkuneet valomerkkiin asti baaritiskillä, sillä sulkeuduimme hyttiin karkkipussien kanssa jo ysin kieppeillä. Nukkumattomuudesta kiitos kuuluu laivan moottorille, jonka jyskytys ja rakenteiden kautta tullut jyrinä oli aivan järkyttävä jopa 4. hyttikerroksessamme (ylin oli 6. kerros). Eikä ollut vain meidän herkkähipiäisyyttämme, sillä naapurihyttiläiset olivat asiasta täysin samaa mieltä.

ruotsinlaiva risteilijä ruotsiristeilijä itämeri

Stockholm skärgård islands in sweden

herraskartano

Tukholma lipui eteemme sumuisena, harmaana ja sateisena. Onneksi sade lakkasi ennen satamaan tuloa ja ilma oli juuri niin mukava kuin joulukuun lopussa voi toivoa, pari astetta lämmintä, ei sada vaikkakin tulee.

Gamla stan stockholm sverige

bridge in stockholm

Shoppailun kannalta ajankohta oli ehkä huonoin mahdollinen: Ensimmäinen arkipäivä joulunpyhien jälkeen, ensimmäinen alennusmyyntipäivä, koululaisilla vapaata ja Tukholma. Ei hyvä. Puoleen päivään mennessä suosituimpiin kauppoihin ei mahtunut sisälle puhumattakaan siitä, että olisi enää edes nähnyt kassojen sijaintia.

En olisi itsekään välttämättä juuri tätä ajankohtaa valinnut, mutta alkuvuodesta voittamani A-luokan lahjakortti umpeutui vuoden lopussa, joten pikkupakko-risteily, jos aikoi kortin käyttää. Miten niin kaikki jää aina viime tippaan ;)

stockholm hamn harbour in sweden

joulukuusi boat laiva

Ostossaalis oli siis melko laiha, ainoastaan parit korvakorut ja hame. Tuliaiskasseja kävimme täydentämässä vielä kotimaan puolella uudessa kauppakeskus Kaaressa Kannelmäessä. Lauantaista huolimatta ihmisiä oli todella vähän liikenteessä ja kaupoissa tilaa kulkea. Eiköhän yleisö ole vielä löytänyt tätä varsin miellyttävän ja siistin oloista kauppakeskittymää!?