10/18/2013

Göteborg, vaihtoehto Tukholmalle?

Lähdimme tämän viikon kuvausreissulle Göteborgiin aikaisemmalla koneella kuin olisi ollut tarpeen, jotta ehtisimme tutustua kaupunkiin edes pikkuisen enemmän kuin edelliskerralla. Tämä erityisesti pojan pyynnöstä. 10-vuotias suorastaan paloi halusta päästä äidin kanssa koluamaan kaupungin katuja ja ihmettelemään sen elämänmenoa. Ihan oikeasti, eikä syynä edes ollut mahdollisuus lintsata koulusta, koska oli ja on yhä syysloma.

Göteborg on erittäin monipuolinen kaupunki, josta löytyy toimintaa ja katsottavaa ikään ja mieltymyksiin katsomatta kaikille. Lähestulkoon kaikki löytyy kävelymatkan päästä ydinkeskustasta ja jos kävely ei kiinnosta, kaupungissa on erittäin kattava raitiovaunuliikenne, joka omakohtaisesti koettuna, ei vaan kuultuna, jatkuu läpi vuorokauden. Vaikka hotellihuoneemme sijaitsi seitsemännessä kerroksessa, maalaistyttöä piti hereillä raitiovaunujen kolina.

Göteborg järnvegsstation centralstation juna-asema

Olin muuten todella kummastunut ja ihmettelin pojallekin, että miksi nuo autot tuohon keskelle risteystä pysähtyy antamaan meille tietä vaikka me tässä muina suomalaisina vaan vihellellään tien reunalla ja odotellaan, että liikenne hiljenee. Muutaman kerran jälkeen ymmärsin, että näköjään maassa maan tavalla. Omituisen kohteliaita liikenteessä sekä autoilijat että pyöräilijät, olin melkein järkyttynyt moisesta toimintatavasta ;)


kirkko göteborg


Göteborgin keskustan rakennuksista suurin osa on vanhoja, viehättäviä taloja, joissa on sulassa sovussa, vieri vieressä uudet ketjuliikkeet, pienet ateljee-käsityöläiskaupat, maahanmuuttajien tupakkapuodit ja vintagetavaraa myyvät putiikit. Ei varmaan yllätys, että me keskityimme tutkimaan kauppojen antia ja jätimme kulttuurinähtävyydet toiseen kertaan, mitä nyt jokusen kirkon reilun nelituntisen kävelyreissumme aikana bongasimme.

Jonkun kirkon kirppis-second hand -liike. Mummonmekot n. 100 kr.


Pop Boutique, second handia ja uusretrotuotantoa 
inredning Göteborg

Pakko myös mainita Nordstam, jättimäinen kauppakeskus Göteborgin ydinkeskustassa. Parisataa kauppaa, ruokapaikkaa ja kahvilaa sisältävä ostoshelv...paratiisi niille, joiden mielestä Jumbo on jo niiiiin nähty. Kävimme mekin siellä toki tyhjentämässä Pressbyrån muotilehtihyllyä ja ostamassa pojalle kylän makeimman Minecraft-korun.

Shoppailun lisäksi kaupungissa riittää paljon muutakin nähtävää ja koettavaa, musikaaleja, teatteria, museoita, näyttelyitä ja oopperaa. Ja mainosten perusteella paljon hyviä bändejä :). Melkein alkoi kiukuttaa, kun huomasin, että marraskuun alussa, viikko meidän seuraavan vierailun jälkeen siellä esiintyy mun bändisuosikkini jo reilun parinkymmenen vuoden ajan, Queensryche. Mur.

Talvella urheiluhenkiset voivat seurata jääkiekkoa ja kesällä jalkapalloa. Marraskuun puolivälistä jouluun Lisebergin huvipuisto on aivan hirmuisen upea, valomäärä on kuulema uskomaton. Lapsille ja muille tieteestä kiinnostuneille oivallinen tutustumiskohde on Skandinavian suurin tiedekeskus, Universeum. Ja kesällä tietysti saaristo kutsuu. Sitten, kun on tukka täynnä ruåtsalaista elämänmenoa, voi ostaa itselleen menolipun Kööpenhaminaan. Juna kulkee pitkin aakeeta laaketa Etelä-Ruotsia ja Juutinrauman siltaa. Sitä, jonka mukaan on nimetty telkkarisarjakin. Junassa on Hiljainen Vaunu, jossa kaikkinainen ääntely on kielletty. Sopii hyvin meille suomalaisille.

Hamn Göteborg

Suurkaupungista huolimatta Göteborgin kaduilla ei ole massiivista tungosta ainakaan enää näin syksyisin. Kulttuurien kirjo on suuri ja se näkyy niin ruokapaikoissa kuin katukuvassakin. Välillä tunsimme vaaleaihoisina kuuluvamme vähemmistöön. Göteborgissa on n. 30-40000 suomalaista syntyperää olevaa asukasta. Tapasimme muutamia ruotsinsuomalaisia, jotka olivat kuvauksissa avustajina. Osa heistä oli tullut töihin 60-luvulla ja jääneet sille tielleen ja osa oli seuraavaa sukupolvea, Ruotsissa syntyneitä siirtolaisten lapsia. Hienosti on kieli siirtynyt sukupolvelta toiselle, jotkut "lapsista" eli ihan aikuisista ihmisistä, puhuivat suomea hyvin, mutta hakivat sanoja ja muutama aivan täydellistä suomenkieltä.


Muita huomioita kaupungista: kuntosaleja on jokaisen kadun varrella ja aasialaistyyppisiä ruokapaikkoja huima määrä. Poika ei niin riisiruuista välitä, joten pikkuisen jouduimme etsimään syömäpaikkaa. Ulkomailla kehotetaan valitsemaan paikka, jossa paikallisetkin käyvät. Me valitsimme kebabruokalan, joka oli täynnä paikallisia muualta muuttaneita. Ja kylläpä oli loistava kebableipä valkosipulikastikkeella, en muista koskaan syöneeni niin hyvää. Poikakin, jonka mielestä kaikki on yleensä "ihan hyvää" omaehtoisesti kehui tomaattikastike-kebabiaan.


Suosittelen joskus valitsemaan sen iänikuisen Tukholman sijasta Göteborgin. Lentäen nopealla vaihdolla (eli jos juokset 15 minuutissa ulkomaan terminaalista kotimaan terminaaliin...) matka Helsinki-Arlanda-Göteborg kestää alle kolme tuntia. Seikkailunhaluisemmat lähtevät matkaan laivalla ja hyppäävät Tukholmassa junan kyytiin. Junamatka kestää n. kolme tuntia.


4 kommenttia:

  1. Kiitos postauksesta! Tykkään kovasti Göteborgista, viime kesänä käytiin siellä : ).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tykkäsit :) Minäkin olen kovasti ihastunut kaupunkiin, siellä kyllä vierähtäisi pidempikin aika, että ehtisi kaikki mielenkiintoiset paikat tutkia.

      Poista
  2. Kivalta näytti, matkailu avartaa aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ja läheltä löytyy paljon tutustumisen arvoisia paikkoja, myöskin kotimaasta.

      Poista