Tekstit

Lomavinkki: Heavy Metal Hämeen linnassa

Kuva
Lomalla on aikaa tutustua kesäisen Suomen lähimatkailutarjontaan. Jos ritariaika ja historia kiinnostavat, kannattaa ehdottomasti vierailla Hämeen linnassa järjestetyssä Heavy Metal -näyttelyssä. Näyttely esittelee maailman vanhimman haarniskakokoelman, mukana on niin ihmis- kuin hevoshaarniskoita. Ja hurjia aseita!  Itse tutustuin näyttelyyn ihan omin päin, mutta kuulin, että opastettu kierros olisi erittäin antoisa. Uskaltaisinpa myös suositella näyttelyä juniori-ikäisillekin, vaikuttava kokemus varmasti kaiken ikäisille. Olin tulossa mopolla ihan muista jutuista eikä tarkoitus ollut vierailla missään missä kamera olisi ollut tarpeellinen. Niinpä mulla oli vain aina laukussa mukana kulkeva kompakti. Vaikka onkin loistava kamera luokassaan, olisi nyt ollut järeämmälle kalustolle tarvetta. Näyttelyssä saa kuvata, mutta ilman salamavaloa. Haasteelliseksi kuvausympäristön teki pimeys ja vaihtuva valaistus -joka muuten oli aika vaikuttava yhdistettynä maht...

Kamerat käteen ja kävelylle

Kuva
Pari viikkoa sitten järjestettiin Helsingissä ensimmäinen Canon Instawalk. Käytännössä sanakummallisuus tarkoittaa sitä, että kootaan yhteen valokuvauksesta kiinnostunut porukka ja yhdessä kävellään, höpötetään ja otetaan kuvia matkan varrelta. Koollekutsujana ja järjestäjänä meillä toimi siis Canon, jonka uutuuskameroita saivat halukkaat myös reissulla testailla. Meidän kävelyreittimme lähti liikkeelle Kaivopuiston kupeesta Kompassitorilta, jatkui rantaa pitkin kohti Hietalahdenrantaa ja sieltä vielä Töölön Relove -yrityksen tiloihin kävelyn jälkipuinteihin ja nauttimaan maukkaasta tarjoilusta. Myönnetään, ihan koko matkaa emme kävelleet vaan yhden välin oikaisimme ratikkakyydillä aikataulullisista syistä. Instawalkia reilu 3 km ja omia kävelyitä autolta ja takaisin nelisen kilometriä. Ihan tehokas iltakävely. throughmylens - ourworldtuesday - communalglobal - littlethingsthursday - travelphotothursday  - skywatchfriday  - ph...

Kutsuvieraana helteistä Vuosaaren satamaa kuvaamassa

Kuva
Joskus tie vie mitä erikoisempiin paikkoihin. Sain toukokuun lopulla kutsun saapua yhdessä muutaman muun bloggaajan kanssa valokuvaamaan Vuosaaren suljetulle satama-alueelle. Kutsussa kehotettiin ottamaan oma malli mukaan. Hätäpäissäni valitsin sen helpoimman, oman likan kameran eteen. Eikä edes pakottaa tarvinnut. Ainakaan kovin paljon. Hyvä valinta olikin. Ei mitään virallista pönötystä, ei sellainen sopisikaan nuorelle tytölle. Tyttö kulki omia polkujaan ja minä seurasin kameran kanssa. Helle ja aurinko pistivät parastaan ja kameran muistikortti täyttyi  kuvista inspiroivassa ympäristössä. Harvoin tällaisiin paikkoihin pääsee kuvaamaan. Sain muuten huomata tarkat turvatoimet portilla, kun sinne ensin omin luvin yritin auton navigaattorin hukattua reitin tapaamispaikkaan... Löydä tyttö kuvasta! Ennen kamerashown alkua saimme kuulla faktaa sataman toiminnasta ja tutustua siihen ylhäältä päin, olikohan kolmannestatoista kerroksesta. Aika hurjalle tuntui ...

Saaristoseikkailu

Kuva
Valokuvia on kertynyt vaikka kuinka paljon tapahtumista ja kuvausjutuista, olisi vaan aikaa käydä niitä läpi ja siirtää tänne blogiin. Muutenkin kesällä someaika ja muu näyttöpäätteen edessä istuminen vähenee. Kesästä nauttiminen, muut tämän ajan harrastukset ja kavereiden tapaaminen ovat ykkössijalla. Se ihan oikea elämä. Nautitaan tästä ainutkertaisesta keskikesän hetkestä!  Nämä kuvat ovat sunnuntaiselta, päämäärättömältä ajelulta. Löysimme itsemme ympäriajelemasta jotain Loviisan rannikon saarta. Nimikin sillä oli, mutta enpä enää muista. Eikä sillä nimellä väliä, parhaita hetkiä on harhailla jonnekin tuntemattomaan ja ihailla hetki kauniita maisemia.  Kuvat ottettu Canon G5X -kompaktikameralla makrotexhaaste kesäkuu waterworldwdnesday - worthcasingwednesday  - littlethingsthursday  - torsdagstema  - thursdayfavoritethings  - mytownshootout  - travelphotothursday  - #photofriday  - sonntagsfreude ...

Liikettä merellä ja ilmassa

Kuva
Romahtavia taloja piti mennä kuvaamaan, mutta jämähdin rantakalliolle ihmettelemään Suomenlahden vilkasta liikennettä. Myös ilmassa pörräsi kaikenlaisia potkurivehkeitä.  Liikkeen kuvaaminen on mielestäni yksi haastavimmista asioista henkilöohjauksen lisäksi. Liikkeen pysäyttäminen on vielä helppoa, mutta vauhdin, erityisesti nopean ja suuntaa muuttavan, mukaan saamiseksi tarvitaan jo enemmän tietämystä. Mukanani ollut kameravarustus ei päästänyt riittävän lähelle näitä kuvauskohteita, joten aika paljon jouduin leikkaamaan kuvista pois kohteen esilletuomiseksi. Tämä onkin yksi täyskennoisen kameran iloista: kuvan laatu pysyy hyvänä vaikka kuvaa joutuisi kroppaamaan. Niin, ja tulihan niitä talojakin kuvattua, mutta ne pääsevät esille vasta myöhemmin.  makrotex haaste liike worthcasingwednesday  - throughmylens  - eurensonntag - sonntagsfreude - #sonntagsgluck - nicelittlethingsaround

Kuinka kuvata mielenkiintoisia valokuvia -teoria vs. käytäntö

Kuva
Kokokuva, puolikuva, lähikuva. Käännä, kierrä, kallista. Muun muassa tällaisia mantroja yritimme me Canonin koolle kutsumat bloggarit mieleemme iskostaa valokuvaaja, valokuvakirjailija ja -kouluttaja Tiina Puputin workshopissa Helsingin Rajalan upeissa tiloissa viime viikolla. Blogirintamalta edustusta löytyi lähes joka lajista: niin tyyli-, sisustus-, lifestyle-, kauneus- ja matkabloggaaja. Ja tämä yksi tyylitön sekabloggaaja ;) Totesimme, että vaikka opetus perustui lähinnä ihmiskuvaukseen, pystyi kaikkea opittua soveltamaan henkilökuvauksen lisäksi muihinkin kuvauslajeihin kuten esine- tai jopa sukelluskuvaukseen. Tai no, kaloja ei ehkä voi kääntää, kiertää, kallistuksesta puhumattakaan, mutta kuvakulman valinnalla voi vaikuttaa paljon siihen miltä asiat kuvassa näyttävät. Esimerkiksi blogipostausten kuviin saa mielenkiintoista vaihtelua valitsemalla mukaan aina kuvan isommasta kokonaisuudesta, "puolilähikuvan" ja kuvia yksityiskohdista. Kuvakulmaa v...