Tekstit

Iskä menettää muistinsa lasten hevimusikaalissa

Kuva
Kävimme lauantaina ennakkonäytöksessä katsomassa ja kuuntelemassa Malmitalossa Helsingissä lasten hevimusikaalin " Iskä menettää muistinsa ", johon voitin liput kuten jo aiemmin kerroinkin. Meillä lapset eivät ole valitettavasti perineet hevigeeniä, joten innosta hihkuen kukaan ei ilmoittautunut seuralaisekseni. Tiputussysteemillä valitsimme lähtijän: Pois laskuista olivat 15-v., liian vanha lastenjuttuihin, 12-v. "no ei oo cheekkiä", 10-v jalomieli "ehkä se on vähän nuoremmille" ja 6-v. poika "en varmalla kato prinssesoja". Mukaan siis pääsi (joutui?) tyttö kohta 9-v. Tytön näkökulmasta esitys oli kaiken kertova "ihan kiva". Musikaali alkoi päähenkilön monologilla ja sivusilmällä katsottuna näytti, että likka olisi hieman ollut aluksi kyllästyneen oloinen, mutta musiikin räjähdettyä käyntiin, tytön ryhti koheni ja mielenkiinto selvästi vangittiin. Kovasti hän ihasteli tanssijoiden pukuja ja tempautui aina välillä mukaan ...

Kustom Kulture Show

Kuva
Viikonlopun Kustome Kulture Show Helsingin Kaapelitehtaalla oli kerta kaikkiaan upeaa katseltavaa. Hallillinen rakennettuja moottoripyöriä, autoja ja jopa muutama custom -polkupyöräkin joukosta löytyi. Lisäksi mukaan mahtui alan valokuvataidetta, pinstripe-taiteilijoita, vintagetavaraa ja -vaatetta, kampaamo Pinkki Paplari (pakko mainita nimeltä, on niin hauska!) sekä pieniä moottoripyörä- ja autopajoja. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestettyä tapahtumaa leimaa käsityöläisyys, asialle omistautunut pienyrittäjyys ja valtakulttuurista erottuva taiteen tekeminen. Kyseessä on enemmän kuin pelkät messut tai näyttely, sillä lauantai-iltana alueella järjestettiin pin up -henkinen muotinäytös ja myöhemmin siellä esiintyi bändejä sekä tunnettuja burlesque-taiteilijoita. Me emme iltajuhliin jääneet, mutta käsittääkseni olivat nekin varsin onnistuneet. Kustom Kulture on ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista alan tapahtumista ja tulevina vuosina toivoisin sinne...

Mopomessuilua

Kuva
Nyt on taas se aika vuodesta, kun katseet siirretään tulevaan suveen, aurinkoisiin päiviin ja moporetkiin pitkin mutkaisia maanteitä. Unelmointia kesäpäivistä siivittää tämän viikonlopun MP 2014 -messut. Me kävimme kiertelemässä messut jo eilen perjantaina heti aamusta. Messuilla on hurja määrä "kamakauppiaita", siis kaiken näköistä ostettavaa pikkuroinasta vaatteisiin. Hieman vaisuksi jäi näyttelyalue moottoripyörien osalta. Tai olihan siellä uusien pyörien osastoilla mopo jos toinenkin, mutta ne jätimme väliin, sillä kiinnostuksemme kohdistui rakennettujen ja kustomoitujen pyörien Petrol Circus -osioon. En tiedä onko pyörien rakentelu vielä vaiheessa tähän aikaan vuodesta vai mihin olivat jääneet kaikki upeat chopperit ja bobberit, vain muutama oli jaksettu näyttelyyn asti kärrätä. Ehkäpä muutaman viikon päästä järjestettävässä Kustom Kulture -näyttelystä löytää jo jotain helmiä!?

No sleep 'til Helsinki

Kuva
Perinteisellä risteilytyylillä mentiin Itämeren yli eli unta vain muutama tunti yhteensä mennen tullen. Ei tosin ollut kyse siitä, että olisimme riekkuneet valomerkkiin asti baaritiskillä, sillä sulkeuduimme hyttiin karkkipussien kanssa jo ysin kieppeillä. Nukkumattomuudesta kiitos kuuluu laivan moottorille, jonka jyskytys ja rakenteiden kautta tullut jyrinä oli aivan järkyttävä jopa 4. hyttikerroksessamme (ylin oli 6. kerros). Eikä ollut vain meidän herkkähipiäisyyttämme, sillä naapurihyttiläiset olivat asiasta täysin samaa mieltä. Tukholma lipui eteemme sumuisena, harmaana ja sateisena. Onneksi sade lakkasi ennen satamaan tuloa ja ilma oli juuri niin mukava kuin joulukuun lopussa voi toivoa, pari astetta lämmintä, ei sada vaikkakin tulee. Shoppailun kannalta ajankohta oli ehkä huonoin mahdollinen: Ensimmäinen arkipäivä joulunpyhien jälkeen, ensimmäinen alennusmyyntipäivä, koululaisilla vapaata ja Tukholma. Ei hyvä. Puoleen päivään mennessä suosituimpiin kauppoi...

Vinkki nahan hoitoon -vettähylkivä pinta

Kuva
Tämä kikkakolmosen nahanhoitoon olen saanut vanhemmilta biker-ystäviltäni. Moottoripyörissä tätä käytetään satulanahan vedenpitävyyden lisäämiseksi, mutta soveltuu niin nahkasaappaiden kuin -takkienkin hoitoon. Niin ja nahan pitää tietysti olla pintanahkaa (sitä tavallisinta mistä kengät ja takit valmistetaan), haljasnahkaan ei kannata kokeilla. Näin se käy: 1. Putsaa tarvittaessa nahka kostealla rätillä liasta ja pölystä. 2. Mene kauppaan ja osta purkki valjasrasvaa . Nyt unohdetaan kaikki pikakiillokkeet ja pikkupurkkien ylihinnoitellut kenkäplankit. Mulla on käytössäni Valjaspuoti Oy:n Tallipoika Valjasrasva -niminen tuote, mutta löytyy muiltakin valmistajilta vastaavaa. Tämän litran purkin ostin toissa kesänä Kärkkäisen megakaupasta. Ensisijaisesti kehottaisin suosimaan maatalouskauppoja, jos sellainen läheltä löytyy tai ehkä jotkut halpahallitkin näitä myy. Varmasti ainakin hevostarvikeliikkeistä saa, tosin hinta niissä saattaa olla korkeampi. Ja tietysti on olemassa...

Kujia ja kuvia, kirjoja ja kiipeilyä

Kuva
Vielä pieni muisteluhetki siitä mitä siellä Göteborgissa tulikaan viime viikolla tehtyä. Pääosan ajasta minä istuin persiilläni milloin koulun ruokalassa, milloin tyhjässä kerrostalohuoneessa, cateringpöydän lähituntumassa tietenkin. Sillä välin, kun ahdoin napaani pöydän herkkuja... ...paiski poika töitä kameroiden edessä. Raadollista työntekoa: tekosateessa litimärällä asvaltilla farkuissa maaten ja kuumana roihuavien liekkien vieressä.  Pikkuisen ehdimme kierrellä tulopäivänä kaupunkia ja siellä me.... ....kävelimme Hagan kapeilla kujilla ja ikkunashoppailimme pikkuputiikkien ja antikvariaattien tarjontaa... ...kiipesimme... ...ja kiipesimme... ...ja *huhsentään* kiipesimme kunnes ylhäältä löysimme Skansen Kronan, linnoituksen 1700-luvulta... ...ja kiipeilyn uuvuttamina nojailimme linnoituksen tykkeihin... ...sekä ihailimme ympärille leviävää syksyistä Göteborgia... ...sitten olikin aika lähteä alaspäin,...