3/06/2017

Maaliskuun menot ja muistettavat

sumuinen talviaamu maaliskuu
siluetti puiden oksat_ vanha piilaituri talvella ruohikko ranta saari järvi talvella järvenjää_ sumuinen talviaamu maaliskuu

8.3. Kansainvälinen Naistenpäivä. Jotta kaikilla maapallomme naisilla olisi ääni- ja työoikeus, oikeus ammattikoulutukseen eikä kukaan joutuisi kokemaan työsyrjintää.

11.-12.3. Moottoripyöränäyttely Motorbike&Freetime, Seinäjoki Areena. Ei ehdi, koska talo täynnä ihania esiteinejä 12-v. tyttösynttäreitä juhlimassa.

11.-12.3. Mega Outlet, shoppailun riemua Tampereen Messukeskuksessa. Ei mitään aavistusta millainen tapahtuma.

19.3. saakka Taidemuseo Sinkka, Kerava Näkyväksi Neulottu. Jos et vielä ole ehtinyt tähän huimaan näyttelyyn tutustua, vielä on hetki aikaa. Oma näyttelykokemukseni luettavista tästä linkistä.

17.-19.3. Kuva&Kamera sekä GoExpo -megamessut Helsingin Messukeskuksessa. Olin viime vuonna Kuva&Kameramessujen bloggaajana, raporttia tapahtumasta löytyy täältä. Ehdottomasti tänäkin vuonna aion paikalle mennä.

24.3. Brother Firetribe Järvenpään Blackpool. Loistava bändi, tänne haluaisin kovasti. Toisaalta myös samana päivänä Lahes on Kotiteollisuus. Vaikea valinta.

26.3. Kesäaika. Se siitä syksyllä ansaitusta lisätunnista.

Siinäpä jokaiselle jotakin. Ensi kuun jälkeen on jo melkein kesä, sumuiset ja harmaat aamut unohtuvat hetkeksi.




48 kommenttia:

  1. Naistenpäivää pitääkin jotenkin juhlistaa töissäkin työkavereiden kanssa.
    Ihanaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
  2. Naistenpäivää on ehdottomasti juhlistettava :) Me olemme sen ansainneet. Sinkkaa on kyllä ehdittävä!

    VastaaPoista
  3. Maaliskuussa on paljon mukavaa tiedossa.
    Ja nuo kuvat saivat ajatuksen lähteä lähijärvelle hiihtämään vielä tai edes kävelemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän järven jää on jo niin heikossa hapessa, että ei ole enää mitään asiaa sille. Kevätjäät ovat arvaamattomia; vaikka pinta näyttää kantavalle on lauhat kelit jo tehneet tehtävänsä. Varovaisena siellä!

      Poista
  4. Kauniin hämyisiä kuvia! Jaa niin se naistenpäiväkin on taas tulossa. Minä en ole koskaan oikein osannut juhlia sitä. Jotenkin turha päivä minusta, mutta mielipiteitä on tietysti monia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä näen tuon naistenpäivän niin, että ei juhlita naista naisena vaan niitä oikeuksia, jotka me olemme saaneet ja saavuttaneet vuosisatojen saatossa. En kyllä itsekään sitä mitenkään juhlista.

      Poista
  5. Kauniit kuvat ja muistetaavaa löytyy.Naisille oma päivä kuuluu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja eikös miehillekin oma päivä ole? Näin ainakin muistaisin.

      Poista
  6. Huh, niin hyisen näköistä... :( Ja toinen huh, mega-outlet, ei! Varmasti ihan liian paljon ihmisiä.

    Tuo Näkyväksi neulottu-näyttely oli huikea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki, mihin liitetään sana outlet vetää porukkaa kuin pipoa :D Toisen pahin painajainen, toisen taivas ;)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Tällä hetkellä kuorutettuna jäisellä tuulella :)

      Poista
  8. MegaOutlet on ruuhkainen tapahtuma, toki, mikäpä messu ei olisi :D Paljon kaikkea siellä on, lähinnä vaatetarjouksia.
    Mukavaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne messut aina on. Itse tykkään messuista, joilla on muutakin tarjontaa kuin vain ostosten teko.

      Poista
  9. Hyödyllinen luettelo ja upeat talviset kuvat! :) Mystistä sumua. Täytyy tuo Kuva- ja kameramessutapahtuma laittaa kalenteriin ylös, muuten unohtuu! Kiitos siis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Kuva- ja Kameramessuilla tutustumaan ohjelmalavojen tarjontaan. Paljon valokuvausasiaa puolentunnin-kolmenvartin tietoiskuissa. Mulla on jo lukujärjestys valmiina :D

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Jokaisessa kuukaudessa on oma kauneutensa :)

      Poista
  11. Maaliskuu on ihana kuukausi. Ihan kuin sitä heräisi talvihorroksestaan ja alkaa menojalka vipattamaan. Ihania kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Ja ne päivät kun linnut sirkuttavat, aurinko lämmittää ja vesi lirisee katolta, kevät :)

      Poista
  12. En ole talvi ihminen, mutta nämä utuiset kuvat lumoavat. Kiva tietoisku maaliskuun tapahtumista :)

    VastaaPoista
  13. Todella vangitsevia hämyisiä kuvia, erityisesti ensimmäinen on suosikkini :)

    VastaaPoista
  14. Creative and exquisite nature photography ~ love the misty quality ~ thanks,

    Wishing you a peaceful weekend ~ ^_^

    VastaaPoista
  15. that is not weather to my liking but it makes for wonderful photos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks Klara. In March the weather here is one day grey and misty and in another warm and sunny :)

      Poista
  16. Upeat kuvat ja kiva "kalenteripostaus"!

    VastaaPoista
  17. Tuon kellojen siirtelyn voisi kyllä lopettaa :/

    VastaaPoista