3/04/2016

Sovellus messuilua helpottamaan

Viikonloppu aluillaan ja luvassa messuilua kameroiden ja liikunnan parissa. Latasin Messukeskuksen sovelluksen puhelimeen ja ajattelin kokeilla onko siitä apua ja helpotusta pysymään kärryillä ohjelmalavojen tarjonnasta. Merkitsin myös muutaman näytteilleasettajan suosikkilistalleni. Ne, jotka varmasti haluan vilkaista. Mulla on tapana kyllä kiertää messut kokonaisuudessaan läpi, mutta ihmisvilinässä saattaa joku koju jäädä huomaamatta.

messukeskus sovellus ravintolat messukeskuksessa ohjelma kuva ja kamera messut

Messukeskuksen sovelluksessa voi siis mm. merkata itselleen ohjelma- tai näytteilleasettajasuosikkeja, näkee ravintoloiden tarjonnan ja löytää oikean hallin. Itse asiassa olin ladannut sovelluksen jo MP-messuja varten, mutta en ollut jaksanut/viitsinyt silloin perehtyä sen käyttöön. Niinpä moottoripyörämessuilla meni eräs lyhyt ohjelmanumero ohi, koska olin olettanut sen tapahtuvan hallissa X ja ihmeteltyäni siellä aikani muistin sovelluksen ja totesin, että ohjelma olikin hallissa Y, toisella puolella keskusta. Ja juuri loppumassa. 

Olin pitkään sitä mieltä, että en mitään appseja puhelimeeni tarvitse, mutta  nyt dinosauruskin alkaa taipua uskomaan, että joskus ne ovat ihan hyödyllisiä. Messukeskuksen sovellus tuntuu helppokäyttöiselle ja selkeälle, mutta viikonloppunahan sen näkee onko siitä tosi paikan tullen hyötyä. Ja jos joku menee ohi, voin syyttää puhelinta siitä, ei tarvitse itseään soimata.

Vielä viime hetken vinkki: Docendo lavalla astelee sunnuntaina klo 11.40 Arman Alizad kertomaan Viimeisestä Ristiretkestään kameran kanssa. Sen haluan ehdottomasti nähdä!

messukeskus sovellus kuva ja kamera lippujen osto

6 kommenttia:

  1. Mulla tuo apps jo onkin ja kyllä siitä on apua ollutkin messuilla käydessä.
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, toivotaan että minäkin pysyn sen avulla aikataullussa :)

      Poista
  2. Tuonne messuille haluaisin.. Mutta en pääse.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HArmi, on mun mielestäni oikein kivat messut. Ei liian isot, että ehtisi messuähky tulla. Ja toisaalta jos näkeminen loppuu, voi hilpaista GoExpon puolelle ja saa vähän erilaisia kokemuksia.

      Poista
  3. Minä olen niin huono noiden sovellusten kanssa, en edes tiennyt että tuonkin voisi ladata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen tajunnut niiden käyttökelpoisuuden vasta nyt. Suuri osa sovelluksista on toki ihan kuraa ja hyödytöntä. Tämä Messarin sovellus oikeasti oli hyödyllinen. Ainoa juttu mistä annan miinusta, on se, että ohjelman muutokset eivät näkyneet sovelluksessa. Esim. tuo Armanin esiintyminen tuli tietoon jo viime viikon alussa, mutta sovellus näytti uskollisesti, että siinä kohtaa olisi pitänyt olla makrokuvausluento.

      Poista