Moottoripyörämessut 2016


hippikopteri chopper rottapyörä_

Yleensä tähän aikaan vuodesta on ajokelit jo kaukana takanapäin. Toisin kävi tänä syksynä ja oma ajokauteni huipentui jouluaatoon muoriasussa esiintyen. 

moottoripyöräilevä joulupukki moottoripyöräily jouluna chopper harley davidson softail sporster 1200 kuutiota motoristinaiset motoristinainen prätkämimmi biker

Vaikka mopo on pysynyt tallissa vasta pikkuisen reilun kuukauden, katse kuitenkin suuntautuu jo kevääseen eikä ajokuumetta vähentänyt viikonloppuna järjestetty MP2016 -näyttely. Päinvastoin.

Onkohan talouden pahin aallonpohja taittumassa, moni osasto tuntui olevan suurempi kuin edellisvuosina. Viime vuonna poissaolollaan loistanut Harley Davidsonkin oli näyttävästi esillä useammassa paikassa. 

musta harley davidson myynti suomessa vtwincity hd maahantuoja suomi_

punainen hd uusi harley davidson_

sivuvaunu harley davidson sivari vanha harrikka_

Yleisöllä oli mahdollisuus päästä koeajamaan Messukeskukseen rakennetulla sisäajoradalla eri merkkisiä pyöriä. aikamoisen duunin olivat tehneet kolmen päivän takia, rata oli ihan kiitettävän pituinen mutkapätkä. Korkkarit jalassa en viitsinyt lähteä kokeilemaan kuinka pyörät liikkuvat (...ja muut kootut selitykset miksi en).

moottoripyörämessut 2016 koeajo koeajorata vauhti

moottoripyörämessut 2016 koeajo koeajorata_

harley davidson mpmessut 2016 moottoripyöräpenkki harrikka naismotoristi sporster

Tämän pyörän pystyssä pitämiseen ei tasapainoa tarvittu, siitä piti huolen penkki. Vaihteet vaihtuivat, kaasukäsi käänsi kahvaa ja moottori murisi, mutta pyörä pysyi paikoillaan.

Näyttelyalueen kiersimme aika pikaisesti, suurin osa pyöristä oli pikkuisen tuunattuja bomber-pyöriä ja varsinaisia rakennettuja oli vain muutamia. 

auton moottori moottoripyörässä rover custom prätkä_
Auton moottorilla varustetussa pyörässä löytyy vääntöä.

itserakennettu moottoripyörä custom puuveistos puinen moottoripyörä prätkä mpmessut moottoripyörämessut 2016
Jos taitoa löytyy, voi sen tehdä vaikka puusta.

nahkainen sivulaukku moottoripyörään pääkallokoriste niittilaukku_ mp 2016

maalaus moottoripyörässä judas priest metallica alice cooper ozzy osbourne slayer ac-dc guns'nroses_
Loistava musiikkimaku!
Meidän messuaikamme kului umpeen ennen kuin ehdimme nähdä hurjapäiset Stunt Freakit tai Diorisos Globe of Death -esityksen. Onneksi ei sentään lopullinen aika kulunut umpeen vaikkakin viimeisen noutajan tullessa poistumisen voisi tehdä tyylillä kuvan pyörän kyydissä. Ainoa lajissaan Suomessa.

hautaustoimisto moottoripyörä hautausmoottoripyörä moottoripyörällä hautaan arkun kuljetus moottoripyörällä_

Kommentit

  1. Oli kyllä upeat messut tälläselle ensikertalaiselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtumaa ja toimintaa oli. Vielä kun joskus järjestäisivät silmäniloa myös meille naisille ;)

      Poista
  2. Eräs tuttukin oli samaisilla moottoripyörämessuilla, empä ole kysynyt mitä tykkäsi, mutta komeita pelejähän tuolla näyttäisi olevan.

    VastaaPoista
  3. Jäipä nyt messut väliin. Kuumetta täälläkin, varsinkin kun sain viikonloppuna brittini huollosta. Tänne Jyväskylään sitten seuraavaksi messuilemaan, eikös?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun seuraavaksi Kustom Kultureen Hellsinkiin, ensi viikonloppuna on
      :) Mikäs messuaminen Jkylässä on?

      Poista
  4. Tai ei ihan messut mutta näyttely: http://www.jmkmc.fi/mpnayttely.html

    Mun brittikin on mukana... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vau, sulla on sitten pyörä jo kiillotettuna kevään ajoja odottamassa :) Mun omani on vielä palasina...Harmi sentään, Jyväskylä osuu just Helsingin Go Expo/Kameramessujen kanssa samaan viikonloppuun :/

      Poista
  5. Upeita kuvia olet kyllä vanginnut. Messut oli kivat, mutta ihmisiä oli kyllä ihan huikea määrä lauantaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Maiju :) Juuri lauantairyysiksen takia yritän päästä aina perjantaina heti kun ovet avataan. Tänä vuonna kyllä perjantaiaamupäivänäkin oli tavallista enemmän porukkaa liikkeellä ja niin taisi olla sunnuntainakin.

      Poista
  6. Tuo 'ruumismopo' olisikin hieno viimeiselle matkalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyisi vaan ajoittaa lähtö kuivan kelin aikaan, talvella saattaisi matka hieman viivästyä ;)

      Poista
  7. Wow! Captures for my Soul, and great for WatW... We drive a Honda Goldwing, like on the last capture. And wie have a Triumph Tiger too.

    Wish you always a good way!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Erica, the Gold Wing in the last pic is actually for the "last trip", in other words a funeral bike. With style to grave :)

      Poista
  8. Huomasin, että olit napannut kuvan V-Twin Cityn osastolta, tämän putiikin poikien kanssa käydään kuuntelemassa raskaampaa musiikkia ;-). Joten rakastuin heti myös tuohon "loistava musiikkimaku" -kuvaan! Me ei oltu messuilla tänä vuonna, vaikka Mikkey Deen chopperi olisikin ollut kiva nähdä. Nähtiin sentään Lemmy ja koko revohka viimeisen kerran Suomessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä unohdin koko Mikkey Deen pyörän, joten en nähnyt minäkään sitä :D -"tavallisten" pyörien osastot tulee lähinnä vaan juostua läpi, siinä syy. V-Twin Cityn osastolla sentään pysähdyttiin ihmettelemään näitä (omaan pyörään verrattuna) uutuuksia :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mausteista makua

Saaristoseikkailu

Rannalla