2/25/2014

Iskä menettää muistinsa lasten hevimusikaalissa

Kävimme lauantaina ennakkonäytöksessä katsomassa ja kuuntelemassa Malmitalossa Helsingissä lasten hevimusikaalin "Iskä menettää muistinsa", johon voitin liput kuten jo aiemmin kerroinkin.

Meillä lapset eivät ole valitettavasti perineet hevigeeniä, joten innosta hihkuen kukaan ei ilmoittautunut seuralaisekseni. Tiputussysteemillä valitsimme lähtijän: Pois laskuista olivat 15-v., liian vanha lastenjuttuihin, 12-v. "no ei oo cheekkiä", 10-v jalomieli "ehkä se on vähän nuoremmille" ja 6-v. poika "en varmalla kato prinssesoja". Mukaan siis pääsi (joutui?) tyttö kohta 9-v.

hevimusikaali heavymusikaali musikaali
lasten teatteri lasten musikaali lastenmusikaali

Tytön näkökulmasta esitys oli kaiken kertova "ihan kiva". Musikaali alkoi päähenkilön monologilla ja sivusilmällä katsottuna näytti, että likka olisi hieman ollut aluksi kyllästyneen oloinen, mutta musiikin räjähdettyä käyntiin, tytön ryhti koheni ja mielenkiinto selvästi vangittiin. Kovasti hän ihasteli tanssijoiden pukuja ja tempautui aina välillä mukaan huutovastaamaan yleisölle esitettyihin kysymyksiin.

musikaalit Helsinki lastentapahtumat lastentapahtuma
lastenohjelma musikaalit lapsille

Itse musikaali rakentui päähenkilön monologimietteiden ja musiikkiesitysten ympärille. Musiikkiesityksissä mukaan tulivat kaksi teemojen mukaan pukeutunutta tanssijaa. Taustalla, mutta kuitenkin lavalla mukana, soitti kolmihenkinen bändi. Ja kuten täältä voikin lukea, kyseessä ei ole ihan mitkä tahansa muusikot vaan nimihemmoja mm. alkuperäisen Hevisauruksen takaa. Musiikillisesti esitys oli loistavaa kuunneltavaa ja sanoitukset hauskoja, erityisesti nauratti pientä ironiaa sisältävä "iskää hevittää".

Aikuisen näkökulmasta tarina oli melko yksinkertainen, mutta musiikki hevi-ihmiselle sen verran mukaansatempaavaa, että olisin jaksanut kuunnella kovaa ja korkealta laulamista kauemminkin kuin vajaan tunnin, jonka esitys kesti. Se on aika paljon minulta: En ole ollenkaan lastenmusiikin ystävä, ensimmäinen lasten levy, jota jaksoin kuunnella ilman otsalohkon tykytystä, oli Hevisaurus. 

musiikkiesitys lapsille rockmusikaali rock musikaali

Minulle kerrottiin, että esitys on suunnattu n. 3-12 vuotiaille, mutta en ehkä vetäisi ikäsuositusta noin pitkälle vaan sopivampi yläikä olisi alle 10-vuotiaat. Otollisin kohderyhmä on varmasti isommat päiväkoti-ikäiset ja eskari-ykkösluokkalaiset. Ja tietysti heidän vanhempansa. Yleisöä katsoessa mietin, että onkohan lapset halunneet itse tulla tänne vai vanhemmat valinneet itselleen mieluisimman viihdykkeen viettää laatuaikaa lasten kanssa :) Ei huono vaihtoehto ollenkaan.

Malmitalolla sekä Itäkeskuksen Stoaan on vielä tulossa esityksiä maalis-toukokuussa. Suosittelen musikaalia kyllä kaikille lapsellisille tai lapsenlapsellisille mikäli itsekin raskaammasta musiikista pitää. Välillä aika vauhdikastakin menoa, kuten ilman salamaa otetuista kuvista huomaa.

soittajat hevimusikaali kitaristi rumpali basisti
ennakkonäytös lastenmusikaali


4 kommenttia:

  1. Mitä - eikö heviys siirry geeneissä?! Minä taitaisin tykätä esityksestä ;-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän täällä sulatella juuri tuota karmaisevaa tosiasiaa. Ehkäpä geeniteknologia tähänkin ratkaisun keksii ;) Toisaalta, jos äidin mielestä pääkallot ovat kivoja ja vyössä on hyvä olla niittejä, millä muullakaan lapset (tytöt) kapinoivat kuin tykkäämällä siistihiuksisista söpöläispoppareista...

      Poista
  2. Juurikin näin. Kun itselläni ei lapsosia ole, täti-ominaisuudessa olen antanut musiikkikasvatusta siskontytölle melko menestyksekkäästi eli laaja oppimäärä rock-musiikin historiaa on käyty läpi. Myös keikoilla on äitinsä kanssa käynyt jo kauan. Homma toimii myös niinpäin, että niittivyöneito vinkkaa minulle uusista bändilöydöistä, mikä on ihana asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvästikin tehokkaampaa ja tuottoisampaa kasvatustyötä kuin minulla ;) Huomasin, että tyttö 8-v. on ahkerasti lisäillyt kuvia hevimusikaalista Instagram-tililleen ja kommentoinut niitä "hevimusikaalissa oli tosi kivaa", joten ehkäpä toivoa vielä on!

      Poista