Reissupostia, päivä 2 Anttola-Sulkava-Savonlinna-Punkaharju-Imatra

Reissukertomus jatkuu. Ykkösosa löytyy täältä.

Säätieteilijöiden uhkaukset rajuista ukkosista ja järkyttävistä tulvasateista mielessämme heräsimme uuteen aamuun. Kuinkas sitten kävikään? Varovainen kurkistus verhojen raosta...

Tällainen näkymä kuitenkin odotti terassillamme torstaiaamuna kello 8, lämpömittari näytti jo hellelukemia.

Hotellin herkkuaamiainen nassuun ja laukut kasaan, jottei hetkeäkään auringonpaisteesta menisi hukkaan, pakkohan se on sataa, kun kerran niin luvattiin kaikissa kuudessa sääennusteessa, jonka illalla katsoimme. Hyvän ilman innoittamana päätimme -tai minä päätin- suorittaa aamujumppatuokion kiipeämällä Neitvuorelle, 180 m korkeudessa sijaitsevalle näköalapaikalle katselemaan maisemia. Asfalttitie muuttui melko pian irtosoralla kuorrutetuksi hiekkatieksi, jonka pito renkaiden alla oli olematon. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä eli kulkusuunta vaihtui. Seuraavaksi etapiksi valikoitui Sulkava. Tie Sulkavalle oli ihan ok-kuntoinen, maisemaltaan ja profiililtaan varsin mukava ja tällaisille rajoitetun kanttausvaran pyörillekään ei liian kiharainen.

Sulkavalla pakollisen hei, tosi hieno kirkko -kuvan jälkeen rohkenin ehdottaa josko mentäisiin kiipeämään Sulkavan näköalapailkalle korvaukseksi Neitvuoren väliin jäämiselle. Sinne siis, ja kappas, sinnehän mentiin hiekkatietä. Kolmen kilometrin ja lukuisten kuoppien ja töyssyjen jälkeen oli pakko myöntää tien vieneen voiton kuskeista ja ajokeista, joten jäi sekin nähtävyys muiden katseltavaksi. Matkalla vältimme ilmeisesti melkoisen rankan sadekuuron, mutta emme sateen kastelemaa tietä ja Savonlinnaan saavuimme reisiin saakka kastuneissa farkuissa.

Neuvoa-antavat sumppikupilliset torilla kumottuamme ja paikallisen skinheadin kanssa säästä keskusteltuamme siirryimme tutkimaan Olavinlinnan kiviseiniä.

Savonlinnaa emme sen enempää jääneet ihmettelemään vaan matka kohti Imatraa jatkui. Kerimäen kohdalla kirkkobongari huomasi tien vieressä lupaavan kyltin ja kiilasi J:n kääntymään kohti Suomen suurinta puukirkkoa ja sen vaivaisia ukkoja. Tapuliin kiipeäminen oli 30 asteen helteessä buutsit jalassa varsin hengästyttävä kokemus kuin myös maisemat, jotka ylhäältä avautuivat.

Punkaharju oli melkoinen pettymys, olihan siellä isot järvet tien molemmin puolin, mutta olin odottanut jotain Puumalan maisemiin verrattavaa. Maisemallisesti Punkaharjulle asti matkanteko oli mielenkiintoista, mutta siitä eteenpäin Imatralle asti totaalisen boooooring.

Minulla oli lahjakortti Rantasipi-hotelliin, joten Imatralla tarkoitus oli majoittua Imatran Valtionhotelliin. Emme olleet tilanneet huonetta etukäteen epävakaisten säätiedotusten takia, jos vaikka olisimme joutuneet Anttolasta suoraan kotiin palaamaan uitettuina koirina. Hotellissa oli vielä tilaa vaikka Imatralla oli seuraavana päivänä alkamassa isot musiikkijuhlat. Saimme huoneen kylpylähotellin puolelta. Huone oli perussiisti, mutta sisustus sekä televisio että pistokkeet hyvin 80-lukulaiset ellei suoraan sieltä. Eikä paljon riemastuttanut huoneen 30 asteen lämpötila, joka pöytätuulettimen ja myöhemmin illalla avoimen ranskalaisen parvekkeenoven avulla saatiin laskemaan 29 asteeseen. Todellakin trooppinen yö.

Hotellin saunaosasto oli naisten puolelta pieni, mutta siisti sekin. Kolme saunaa naisille ja yksi miehille. Epäilevätkö miesten kykyä valita useammasta, koska on vain yksi sauna? Naisten saunat olivat kaksi tavallista ja yksi höyrysauna. Valitsin ensin tavallisen saunan, mutta siellä ei voinut istua, koska kankut kärähtivät kuten myös jalkapohjat. Höyrysaunassa taas kävellessä päätä kuumotti melko tuskallisesti, istuessa oli muuten sopiva, mutta jalat paleltuivat. Epäilen myöskin höyrysaunan aiempaa käyttötarkoitusta, sillä säännöllisin väliajoin epäsäännöllisistä paikoista tipahti tulikuuma pisara keskelle päälakea. Eikös tuo kyseenalainen keino ollut nimeltään kiinalainen vesikidutus? Tuli vaan mieleen, koska toinen naisten sauna oli nimeltään Oriental Sauna...Pieni uima-allas ja pari poreallasta, missään nimessä paikka ei lapsiperheille suunnattu. Itse Valtionhotelli -rakennus on toki upea ja ympäristö Imatran Kosken vieressä, mutta hieman valjuksi jäi kokemus tästä hotellista, mutta sellaisiahan nämä ketjuhotellit usein ovat.

Koko reissun aikana emme kastuneet ja lämpötila huiteli kahden ensimmäisen päivän aikana 30 asteen kieppeillä. Ainoa kokemus sateesta oli Sulkavan ja Savonlinnan välin erittäin märkä tieosuus ja Punkaharjun jälkeen jo kauas näkynyt tumma pilvi, jonka alla ajoimme kymmenisen kilometriä ja aivan viimeisillä metreillä ennen auringonpaistetta tipahti muutama vesipisara. Taisi meidän valitsemamme reitti olla ainoa paikka Suomessa, jossa ei satanut tai ukkostanut. Tosin illalla Imatran kävelykadun varrella syömässä käydessämme mustat pilvet nousivat ja jyrinä ja salamointi olivat melkoista, mutta pisaraakaan vettä ei tullut ja show oli melko pikaisesti ohi.